Tarkoin seuratessani kaikkia poliittisia ilmiöitä mieltäni oli aina mitä
suurimmassa määrin kiinnostanut propagandatoiminta. Olin huomannut sen
välineeksi, jota nimenomaan sosialistis;marxilaiset järjestöt hallitsivat ja
osasivat mestarillisen taitavasti käyttää. Opin varhain ymmärtämään, että oikea
propagandan käyttötapa on todellinen taito, joka oli ja pysyi porvarillisille
puolueille melkeinpä tuntemattomana. Ainoastaan kristillis;sosiaalinen puolue
saavutti, varsinkin Luegerin ollessa sen johdossa, jonkinlaisen taituruuden
tällä alalla, ja juuri sitä sen oli myös kiittäminen hyvin monista
saavuttamistaan menestyksistä.
Mutta vasta sodan aikana saattoi nähdä, millaisiin tavattomiin tuloksiin oikein
käytetty propaganda voi johtaa. Valitettavasti oli tässäkin tapauksessa kaikki
oppi otettava viholliselta, sillä omalla puolellamme pysyi kaikki toiminta siinä
suhteessa lievimmin sanoen vaatimattomana. Mutta juuri koko valistustoiminnan
täydellinen epäonnistuminen saksalaisten puolella, mikä varmastikin pisti
räikeästi jokaisen sotamiehen silmään, antoi minulle aiheen syventyä
propagandakysymykseen vieläkin yksityiskohtaisemmin. Silloin oli enimmäkseen
aikaa ajatteluun enemmän kuin riittävästi, mutta käytännöllisen opetuksen meille
antoi vihollinen, ja valitettavasti liiankin hyvän opetuksen. Sillä mitä omalla
puolellamme lyötiin laimin, sen vihollinen korvasi ennen kuulumattoman
taitavasti ja todella nerokkaasti laskelmoiden. Itsekin opin tuosta vihollisten
sotapropagandasta tavattoman paljon. Sen sijaan tuo aika ei pystynyt jättämään
mitään jälkeä nimenomaan niiden päähän, joiden olisi ennen kaikkia muita pitänyt
ottaa siitä oppia; osittain he pitivät itseään liian viisaina ottamaan opetuksia
toisilta, mutta osittain puuttui rehellistä tahtoakin. Oliko meidän puolellamme
ylimalkaan propagandaa lainkaan? Valitettavasti saatan vastata ainoastaan
kieltäen. Kaikki, mitä siinä suhteessa yritettiin, oli niin riittämätöntä ja
heti alun perin väärään osunutta, ettei siitä ollut ainakaan mitään hyötyä, vaan
usein suorastaan vahinkoa. Muodoltaan epätyydyttävää, olemukseltaan
psykologisesti väärään osunutta: siihen tulokseen perusteellinen Saksan
sotapropagandan tutkiminen väkisinkin johti.
Ilmeisestikään ei ollut päästy oikein selville ensimmäisestäkään kysymyksestä,
nimittäin: onko propaganda keino vai tarkoitusperä? Se on keino, ja sen
mukaisesti sitä on arvosteltava päämäärän näkökannalta. Sen muodon täytyy siis
olla tarkoituksenmukaisesti sovellettu tukemaan sitä päämäärää, jota sen on
määrä palvella. On myöskin selvää, että päämäärän merkitys voi olla erilainen
yleisen tarpeen kannalta ja että se myöskin määrää propagandan sisäisen arvon.
Se päämäärä, jonka puolesta sodan aikana taisteltiin, oli kaikkein ylevin ja
valtavin, mitä ihminen voi ajatella: se oli meidän oman kansamme vapaus ja
riippumattomuus, elämisen mahdollisuuksien turvaaminen tulevaisuudessa ja
kansakunnan kunnia; se oli sellaista, mitä nykyhetken eriävästä mielipiteestä
huolimatta on olemassa tai paremminkin sanoen pitäisi olla olemassa, koska
kunniaa vailla olevat kansat tavallisesti ennemmin tai myöhemmin menettävät
vapautensa ja riippumattomuutensa, mikä taas vain vastaa korkeampaa
oikeudenmukaisuutta, koska kunniattomat, kehnot sukupolvet eivät ansaitse
vapautta. Mutta joka tahtoo olla pelkurimainen orja, sillä ei saa eikä voi olla
kunniaa, koska kunnia silloin joutuisi erittäin nopeasti yleisen halveksinnan
kohteeksi. Saksan kansa taisteli ihmisarvon mukaisen olemassaolon puolesta, ja
sotapropagandan tarkoituksena olisi pitänyt olla tämän taistelun tukeminen; ja
sen päämääränä täytyi olla sen auttaminen voittoon. Mutta kun kansakunnat
taistelevat tällä kiertotähdellä olemassaolostaan ja niin ollen kohtalokas
kysymys: ollako vai olla olematta tulee eteen, silloin kaikki humaanisuus tai
esteettiset harkinnat häviävät olemattomiin; sillä tuollaiset kuvitelmat eivät
häily maailmanavaruudessa eetterissä, vaan ovat lähtöisin ihmisen
mielikuvituksesta ja siihen kytkeytyneet. Hänen erotessaan tästä elämästä nuokin
käsitteet raukeavat jälleen tyhjiin, sillä luonto ei niitä tunne. Myöskin
ihmisten keskuudessa ne ovat ominaisia ainoastaan harvoille kansakunnille tai
paremminkin sanoen roduille, ja ainoastaan siinä määrin, mikäli ne ovat
lähtöisin itse noiden kansakuntien tunteista. Humaanisuus ja esteettisyys
suorastaan häviäisivät kokonaan ihmisten asumasta maailmasta, jos se menettäisi
ne rodut, jotka ovat näiden käsitteiden luojia ja kannattajia.
Siten kaikilla näillä käsitteillä on kansan taistelussa olemassaolostaan tässä
maailmassa ainoastaan toisarvoinen merkitys, jopa ne lakkaavat kokonaan olemasta
taistelun muotoja määräävinä tekijöinä, niin pian kuin taistelevan kansan
itsesäilytysvaisto voisi niiden vaikutuksesta lamaantua. Mutta se on aina ainoa
näkyvä tulos. Mitä tulee humaanisuuteen, jo Moltke lausui aikoinaan, että se
sodan aikana aina merkitsee sitä, että menetelmä muodostuu mahdollisimman
lyhyeksi, siis että kaikkein kovin ja ankarin taistelumuoto vastaa sitä kaikkein
parhaiten. Mutta jos tällaisissa asioissa yrittää ruveta lörpöttelemään
estetiikasta yms., silloin siihen voi tosiaankin olla yksi ainoa vastaus: kun on
kysymyksessä niin merkitsevä kohtalonasia kuin kansan taistelu olemassaolonsa
puolesta, silloin ei kannata puhua siitä, mitä kauneus vaatii. Kaikkein ruminta
ihmisten elämässä ja olemassaolossa on ja sellaisena pysyy orjuuden ies. Vai
mahtanevatko Schwabingin rappeutuneet kannattajat pitää Saksan kansan nykyistä
kohtaloa esteettisenä? Siitä kysymyksestä ei totisesti tarvitse keskustella
juutalaisten, tämän kulttuurihajusteen nykyaikaisten keksijöiden kanssa. Koko
heidän olemassaolonsa on kuin lihaksi tullut vastalause Jumalan kuvan
esteettisyyttä vastaan. Mutta kun nuo humaanisuus ja kauneusnäkökohdat ovat
kerran taistelun suhteen lakanneet olemasta, niitä ei voi enää käyttää
propagandan mittapuuna. Propaganda oli sodan aikana keino päämäärään
pääsemiseksi, mutta sota oli taistelua Saksan kansan olemassaolon puolesta, ja
niin ollen saattoi propagandaankin suhtautua ainoastaan tässä kohdin voimassa
olevien periaatteiden kannalta. Kaikkein julmimmat aseet olivat silloin
inhimillisiä, koska ne edellyttivät nopeampaa voittoa, ja ainoastaan ne
menetelmät olivat kauniita, jotka auttoivat kansakuntaa turvaamaan vapauden
Tämä asenne oli sotapropagandan suhteen ainoa mahdollinen sellaisessa
taistelussa, jota käytiin elämästä ja kuolemasta. Jos tästä olisi päästy
selvyyteen ns. määräävissä paikoissa, ei olisi ikinä voitu joutua sellaiseen
epävarmuuteen tuon aseen muodon ja käytön suhteen; sillä sekin on ainoastaan ase
vaikka kyllä totisesti peloittava ase asiantuntijan kädessä. Toinen kysymys,
jolla oli suorastaan ratkaiseva merkitys, oli tämä: kenen puoleen propagandan on
käännyttävä? Tieteellisesti sivistyneen älymystön vai vähemmän sivistystä
saaneiden suurten joukkojenko puoleen? Sen on aina ja ikuisesti kohdistuttava
ainoastaan suuriin joukkoihin! Älymystöä tai niitä varten, jotka nykyisin
valitettavasti itse usein sanovat itseään sellaiseksi ; ei ole propaganda, vaan
tieteellinen valistustoiminta. Mutta propaganda on sisällykseltään yhtä vähän
tiedettä kuin mainosjuliste esitystavaltaan taidetta semmoisenaan.
Mainosjulisteen laatimisen taito piilee siinä, että sen suunnittelija kykenee
muodon ja värien avulla herättämään suuren yleisön huomion. Taidenäyttelyn
mainosjulisteiden on määrä mainostaa vain näyttelyssä olevaa taidetta; kuta
paremmin se sille onnistuu, sitä taidokkaampi itse juliste on. Julisteen on
välitettävä edelleen yleisölle käsitys näyttelyn tarkoituksesta, mutta ei
suinkaan millään muotoa pyrittävä olemaan siinä tarjotun taiteen korvauksena.
Joka siis haluaa harrastaa taidetta itseään, sen jo täytyy tehdä enemmän kuin
tutkia julisteita, eipä edes suinkaan sillä hyvä, että kertaalleen käy läpi
näyttelyn. Häneltä täytyy odottaa, että hän perusteellisesti tutkien syventyy
yksityisiin näytteille asetettuihin teoksiin ja sitten jälkeenpäin vähitellen
muodostaa mielessään oikeudenmukaisen arvostelun.
Samoin on asianlaita senkin suhteen, mitä nykyisin tarkoitamme propaganda
sanalla. Propagandan tehtävänä ei ole yksilöiden mielipiteiden tieteellinen
muokkaus, vaan sen on kiinnitettävä suurten joukkojen huomio erinäisiin
tosiseikkoihin, ilmiöihin, tapahtumiin, välttämättömyyksiin jne., joiden
merkityksen on vasta sen ansiosta jouduttava joukkojen näköpiiriin. Propagandan
taito piilee nyt kokonaan siinä, että tämä osataan suorittaa niin oivallisesti,
että syntyy yleinen vakaumus jonkin tosiseikan todellisuudesta, jonkin
tapahtuman välttämättömyydestä, jonkin välttämättömyyden oikeudesta, jne. Mutta
kun propaganda ei itsessään, semmoisenaan ole eikä voi olla välttämättömyys,
koska sen tehtävänä aivan samoin kuin mainosjulisteenkin on joukkojen huomion
herättäminen eikä jo ennestään tieteellisen kokemuksen saavuttaneiden eikä
sellaisten opettaminen, jotka pyrkivät hankkimaan sivistystä ja tietoja, sen
vaikutuksen täytyy myöskin aina olla enemmän kohdistuneena tunteeseen ja
ainoastaan varsin ehdollisesti ns. ymmärrykseen.
Kaiken propagandan täytyy olla kansanomaista ja asettaa henkinen tasonsa niiden
käsityskyvyn mukaan, jotka ovat älyltään kaikkein vaatimattomimpia niistä,
joiden puoleen se pyrkii kääntymään. Sen mukaan sen puhtaasti henkinen taso on
asetettava sitä vaatimattomammaksi, kuta suurempi on se ihmisjoukko, johon sen
on kohdistuttava. Mutta jos on kysymyksessä, niin kuin silloin, kun tehdään
propagandaa sodankestämisen puolesta, kokonaisen kansan vetäminen sen
vaikutuspiiriin, silloin ei voida ikinä olla liian varovaisia koetettaessa
välttää liian suuria henkisiä edellytyksiä. Kuta vaatimattomampi propagandan
tieteellinen painolasti on ja kuta enemmän se yksinomaan ottaa huomioon suurten
joukkojen tuntemistavan, sitä tehokkaammaksi sen vaikutus muodostuu. Mutta tämä
juuri on parhaana todistuksena propagandan oikeaan tai harhaan osumisesta eikä
suinkaan muutamien tiedemiesten tai esteettisten nuorukaisten onnistunut
Propagandan taito piilee juuri siinä, että se käsittäen suurten joukkojen
tunnepitoisen aatemaailman, löytää sielullisesti oikeassa muodossa tien laajojen
kansankerrosten huomioon ja sitä tietä edelleen sydämeen. Etteivät meikäläiset
rikkiviisaat tätä käsitä, se on vain todistuksena heidän ajatustensa
velttoudesta tai omahyväisyydestä. Mutta jos ymmärretään, miten välttämätöntä on
soveltaa propagandan mainoskyky suurten joukkojen tason mukaan, siitä jo saadaan
seuraava opetus: On väärin yrittää antaa propagandalle tieteellisen opetuksen
monipuolisuutta. Suurten joukkojen vastaanottokyky on varsin suppea, ymmärrys
vähäinen, sen sijaan unohtamiskyky suuri. Näistä tosiasioista lähtien täytyy
kaiken tehokkaan propagandan rajoittua muutamiin hyvin harvoihin kohtiin ja
käyttää niitä iskusanojen tapaan niin kauan, kunnes varmasti jok'ainoa sellaiset
sanat kuullessaan kykenee kuvittelemaan halutun mielessään. Niin pian kuin tämä
periaate uhrataan ja pyritään monipuoliseksi, propagandan vaikutus saadaan
haihtumaan olemattomiin, koska suuret joukot eivät silloin jaksa sulattaa
eivätkä säilyttää tarjottua muistissaan. Siitä tulos heikkenee ja lopuksi jää
kokonaan saavuttamatta. Kuta suuripiirteisemmät propagandaesityksen yleisten
suuntaviivojen on määrä olla, sitä psykologisesti oikeampaan täytyy sen
taktiikan määräämisen osua. Siinä esim. iskettiin kerta kaikkiaan harhaan, että
viholliset koetettiin kuvata naurettaviksi, niin kuin erikoisesti tapahtui
itävaltalaisessa ja saksalaisessa pilalehtipropagandassa. Siinä osuttiin perin
pohjin harhaan, koska sotilaat iskiessään yhteen vihollisen kanssa saivat tästä
heti paikalla pakostakin aivan toisen käsityksen, mikä sitten kostautui mitä
hirvittävämmällä tavalla; sillä nyt saksalainen sotamies, vihollisen vastarinnan
hänessä herättämän välittömän vaikutuksen alaisena, tunsi, että ne, jotka olivat
pitäneet huolen hänen siihenastisesta valistuksestaan, olivat hänet pettäneet,
ja sen sijaan, että hänen taistelunhalunsa tai vaikka vain lujuutensa olisi
siitä kasvanut, tapahtui juuri päinvastaista. Mies menetti rohkeutensa.
Englantilaisten ja amerikkalaisten sotapropaganda oli sen sijaan psykologisesti
oikeaan osunutta. Kuvaillessaan omalle kansalleen saksalaiset raakalaisiksi ja
hunneiksi se jo ennakolta valmisti jokaista yksityistä sotilasta sodan kauhuihin
ja siten osaltaan auttoi häntä säästymään pettymyksiltä. Kaikkein hirvittävinkin
häntä vastaan käytetty ase tuntui nyt vain hänen siihen saakka saamansa
valistuksen vahvistukselta ja lujitti samoin luottamusta oman hallituksen
väitteiden paikkansapitävyyteen, samalla kuin se toisaalta yhä vain yllytti
vihaa ja raivoa konnamaista vihollista kohtaan. Sillä niiden vastustajan aseiden
hirvittävä vaikutus, jotka hän nyt joutui omakohtaisesti tuntemaan, vakiintui
hänen mielessään vähitellen todistukseksi raakalaismaisen vihollisen jo
ennestään tunnetusta hunnimaisesta raakuudesta hänen tulematta hetkeäkään
ajatelleeksi, että hänen omat aseensa ehkä, jopa todennäköisestikin voivat
vaikuttaa vieläkin hirvittävämmiltä. Siten eivät varsinkaan englantilaiset
sotilaat koskaan voineet tuntea sellaista, että heille oli kotoa annettu vääriä
tietoja, mutta saksalaisen sotamiehen suhteen asianlaita oli valitettavasti
siten niin suuressa määrin, että hän loppujen lopuksi torjui ylipäänsä kaiken,
mitä tältä taholta tuli, huijauksena, kouristuksenomaisina yrityksinä. Kaikki
tyynni seurauksena siitä, että propagandaa hoitamaan luultiin voitavan komentaa
mikä tahansa aasi (tai muuten järkevä mies), sen sijaan että olisi käsitetty,
että ainoastaan kaikkein nerokkaimmat ihmissielun tuntijat juuri ja juuri voivat
siihen pystyä. Saksalainen sotapropaganda oli niin muodoin voittamaton koulu ja
havaintoesimerkki sellaisesta valistustoiminnasta, jonka vaikutus koitui juuri
päinvastaiseksi kuin mihin sillä pyrittiin, koska siitä täydelleen puuttui
psykologisesti oikeaa harkintaa. Mutta vihollisesta oli verrattoman paljon
oppimista sille, joka avoimin silmin ja tuntoaisti kalkkiutumattomana otti
neljän ja puolen vuoden ajan vastaan vihollisprobagandan kohti vyöryvät
Kaikkein huonoimmin kuitenkin ymmärrettiin kaiken propagandatoiminnan aivan
ensimmäinen edellytys, nimittäin sen suorastaan periaatteellisesti
subjektiivisesti yksipuolinen asennoituminen jok'ikiseen muokkaamaansa
kysymykseen. Tässä kohdin tehtiin syntiä sillä tavalla ja lisäksi vielä heti
sodan alussa ylhäältä alas asti, että se jo oikeutti epäilemään, saattoiko niin
paljoa mielettömyyttä todellakin pitää pelkästään sulasta tyhmyydestä johtuvana.
Mitä sanottaisiin esimerkiksi sellaisesta julisteesta, jonka määrä mainostaa
uutta saippualajia, mutta jossa samalla mainitaan toisiakin saippualajeja
hyviksi? Sellaiselle vain pudistettaisiin päätä. Mutta aivan samalla tavalla on
myöskin valtiollisen mainostuksen laita.
Propagandan tehtävänä ei ole esim. punnita eri oikeuksia, vaan yksinomaan
korostaa sitä oikeutta, jota sen on määrä edustaa. Sen ei pidä ulkokohtaisesti
tutkia myös totuutta, sikäli kuin se on suotuisa toisille, taritakseen sitä
sitten suurille joukoille rikkioppineen tunnollisesti, vaan taukoamatta palvella
omaa asiaansa. Oli perin väärin ruveta pohtimaan sotaan syyllisyyttä
lähtökohtana se katsantokanta, ettei Saksaa voitu yksin tehdä vastuunalaiseksi
tämän suuren onnettomuuden tapahtumisesta, vaan oikein olisi ollut vyöryttää
koko syy tykkänään vastustajan niskoille, siinäkin tapauksessa, ettei se olisi
vastannutkaan todellista asian menoa, niin kuin asia nyt todellisuudessa sentään
oli. Mutta mitä tästä puolinaisuudesta oli seurauksena?
Kansan syvät rivit eivät ole diplomaatteja eivätkä valtio-opin opettajia, eivät
edes pelkästään järkevän arvostelukykyisiä miehiä, vaan yhtä horjuvia ja
vaikutuksille alttiita kuin epäilykseen ja epävarmuuteen taipuviakin
ihmislapsia. Jos nyt oma propaganda kerrankaan myöntää vastapuolella olevan
oikeuden häivettäkään puolellaan, silloin on jo kylvetty oman asian oikeuden
epäilyksen siemen. Suuret joukot eivät pysty erottamaan, missä vieraan vääryys
loppuu ja oma alkaa. Ne käyvät sellaisessa tapauksessa epävarmoiksi ja
epäluuloisiksi, varsinkin kun vastustaja ei tee samaa tyhmyyttä, vaan omasta
puolestaan sysää kaiken mahdollisen ja mahdottoman syyn vihollisensa niskoille.
Mikä silloin on ymmärrettävämpää, kuin että oma kansa loppujen lopuksi uskoo
jopa enemmän vihollisen propagandaa, joka jatkuu tiiviimpänä, yhtenäisempänä,
kuin omaa? Ja erikoisesti vielä sellainen kansa, joka jo muutenkin potee
objektiivisuusvimmaa siinä määrin kuin Saksan kansa! Sen keskuudessahan näet
jok'ikinen panee parastaan, ettei vain suinkaan tulisi tehneeksi viholliselle
vääryyttä, senkään uhalla, että omaa kansaa ja valtiota voisivat kohdata mitä
suurimmat onnettomuudet, jopa tuho.
Ettei määräävissä paikoissa tietystikään ole tarkoitettu sellaista, se ei
ensinkään tule suurten joukkojen tietoisuuteen. Kansa on suurimmalta osaltaan
olemukseltaan ja mieleltään siksi naismaista, ettei sen ajatuksia ja toimintaa
määrää niinkään paljon kuivan järkevä harkinta kuin pikemminkin tunnepitoinen
vaisto. Tuo vaisto ei ole monimutkainen, vaan päinvastoin hyvin yksinkertainen
ja ahdas. Siinä ei ole monia eri vivahteita, on vain joko kyllä tai ei, rakkaus
tai viha, oikeus tai vääryys, totuus tai valhe, ei koskaan puoleksi toista ja
puoleksi toista tai osaksi jompaakumpaa jne. Kaiken sen ymmärsi varsinkin
englantilainen propaganda todella nerokkaalla tavalla ; ja otti sen huomioon.
Siinä ei tosiaankaan ollut lainkaan puolinaisuuksia, jotka olisivat voineet
Todistuksena suurten joukkojen tunteiden alkukantaisuuden loistavasta
tuntemuksesta oli sen asiaintilan mukaan sovellettu kauhupropaganda, joka yhtä
häikäilemättömästi kuin nerokkaallakin tavalla turvasi siveellisen
vastustuskyvyn säilymisen edellytykset rintamalla jopa suurimpienkin todellisten
tappioiden sattuessa, sekä edelleen se, että saksalainen vihollinen kerta
kaikkiaan yhtä iskevästi ristiinnaulittiin ainoana sodan syttymiseen syyllisenä;
se oli valhe, joka ainoastaan sen ansiosta, että sitä niin rajattoman, julkean
ja yksipuolisen itsepintaisesti toitotettiin, sopeutui suurten kansanjoukkojen
tunnepitoiseen, aina äärimmäiseen asennoitumiseen ja joka sen vuoksi myös
uskottiin. Miten tavattoman tehoisaa tämänlaatuinen propaganda oli, sen osoitti
selvästi se tosiseikka, että se vielä neljän vuoden kuluttua ei ainoastaan
saanut liittolaisten armeijoja kestämään loppuun asti, vaan alkoipa lisäksi
syöpyä meidän omaankin kansaamme. Ei todellakaan ollut lupa ihmetellä, ettei
meikäläiselle propagandalle ollut suotu samanlaista menestystä. Jo sen
sisäisessä epämääräisyydessä piili sen tehottomuuden itu. Ja vihdoin jo sen
sisällyksestäkin johtuen oli kaikkea muuta kuin todennäköistä, että se olisi
voinut tehdä suuriin joukkoihin välttämätöntä vaikutusta. Että mokoman laimean
pasifistisen huuhdeveden avulla voitaisiin innostaa ja hurmata miehiä menemään
kuolemaan, sellaista tohtivat toivoa ainoastaan Saksan nerottomat valtiomiehet.
Niinpä siis koko tuo viheliäinen tuote oli hyödytöntä, jopa suorastaan
vahingollistakin. Mutta suurinkaan propagandan suunnittelun nerokkuus ei
sittenkään johda ollenkaan menestykseen, jollei alati pidetä mitä tarkimmin
silmällä perustavanluonteista periaatetta. Sen pitää rajoittua käsittelemään
harvoja asioita, mutta sitten toistaa niitä loppumattomiin. Kestävyys ja sitkeys
ovat tässä samoin kuin monen monessa muussakin asiassa tässä maailmassa
menestyksen ensimmäinen ja tärkein edellytys.
Nimenomaan propagandan alalla ei saa koskaan antautua kaunosielujen eikä
velttoutuneiden miesten johdettavaksi: edellisten johdettavaksi siksi, että
siinä tapauksessa sisällys sekä muodoltaan että ilmaisutavaltaan lyhyessä ajassa
kehittyy sellaiseksi, ettei se ole omansa suurille joukoille, vaan paremminkin
kirjallisissa teeseuroissa; jälkimmäisiä taas on sen vuoksi pelättävä ja visusti
varottava, että heidän raikkaiden tunteiden puutteensa saa heidät aina etsimään
uusia ärsykkeitä ja kiihokkeita. Sellaiset ihmiset kyllästyvät varsin pian
kaikkeen: he haluavat vaihtelua eivätkä ikinä ymmärrä paneutua sellaisten
aikalaistensa tarpeisiin, jotka eivät ole vielä yhtä velttoutuneita kuin he
itse, saati sitten noita tarpeita käsittää. He ovat aina ensimmäisinä
arvostelemassa propagandaa tai pikemminkin sen sisältöä, joka heistä tuntuu
liian perinteiseltä, liian kuluneelta, toiste taas aikansa eläneeltä, jne. He
haluavat aina jotakin uutta, hakevat vaihtelua, ja siten heistä tulee jokaisen
vaikuttavan, tehokkaan poliittisen joukkojenvaltauksen todellisia
verivihollisia. Sillä niin pian kuin propagandan järjestely ja sisällys alkaa
mukautua heidän tarpeidensa mukaiseksi, se menettää kaiken lujuutensa ja menee
sen sijaan kokonaan hajalle. Propaganda ei ole kuitenkaan olemassa sen vuoksi,
että se hankkisi velttoutuneille pikku herroille kiinnostavaa vaihtelua, vaan
sen pitää vakuuttaa, ja ennen kaikkea saada vakuuttumaan suuret joukot. Mutta
koska nämä ovat kankeita ja jäykkiä, ne tarvitsevat aina tietyn aikansa, ennen
kuin ovat valmiit edes perehtymään johonkin asiaan, ja vasta kaikkein
yksinkertaisimpia käsitteitä tuhannesti toistamalla suuret joukot saadaan
vihdoin muistamaan. Mikäli propagandanteossa halutaan vaihtelua, ei itse sen
sisältöä, mitä propagandan avulla on määrä julistaa, saa koskaan muuttaa, vaan
sen täytyy aina sanoa lopuksi sama asia. Niinpä täytyy samaa iskusanaa tietenkin
valaista usealta eri puolelta, mutta aina pitää jokaisen katsauksen lopun
päättyä itse iskusanaan. Ainoastaan sillä tavalla propaganda voi vaikuttaa ja se
todella vaikuttaakin yhtenäiseltä ja kiinteältä.
Tämä suuri linja yksin, josta ei koskaan saa poiketa syrjään, voi alati
yhtäläisenä pysyvällä tavalla, johdonmukaisesti tähdennettynä johtaa lopulliseen
menestykseen. Silloin voidaan ihmettelyä tuntien todeta, miten tavattomiin,
melkeinpä käsittämättömiin tuloksiin sellaisella sitkeydellä ja kestävyydellä
voi päästä. Jokaisen propagandan onnistuminen on, yhtä hyvin liike-elämässä kuin
valtiollisellakin alalla, sen varassa, miten kauan ja miten tasaisen
yhtenäisesti sitä käytetään.
Tässäkin suhteessa vihollistemme sotapropagandan tarjoama esimerkki oli
esikuvallinen: se oli rajoitettu vain muutamia harvoja näkökohtia käsittäväksi,
suunniteltu yksinomaan suuria joukkoja silmällä pitäen, sitä harjoitettiin
uupumattoman sitkeästi. Koko sodan aika käytettiin kerta kaikkiaan oikeiksi
tunnustettuja perusajatuksia ja esittämismuotoja tekemättä koskaan
vähäpätöisimpiäkään muutoksia. Aluksi tämän propagandan julkeat, röyhkeät
väitteet saivat sen tuntumaan mielettömältä, sitten se muuttui epämieluisaksi,
ja lopulta sitä uskottiin. Neljän ja puolen vuoden kuluttua Saksassa puhkesi
vallankumous, jonka iskusanat olivat peräisin vihollisten sotapropagandasta.
Mutta Englannissa älyttiin vielä lisäksi eräs seikka, nimittäin että tämän
henkisen aseen menestyksen mahdollisuus on kokonaan sen käytön laajuuden
varassa, mutta että sen menestys runsaasti korvaa kaikki kustannukset.
Propagandaa pidettiin siellä ensiarvoisena aseena, jota vastoin se meillä oli
työttömien poliitikkojen viimeisenä hätäaputyönä ja vaatimattomien urhojen
suojapaikkana. Sen menestys olikin, kun kaikki otetaan huomioon, tyhjän
