Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus

Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus - osa 1

Talousuutiset ovat täynnä pankkikriisejä ja niistä hyötyviä finanssihuijareita. Ajankohtaisohjelmissa puhutaan ”Itä-Euroopan oligarkeista” sekä heidän rikollisesta vaikutuksestaan Euroopan talouteen ja politiikkaan. Amerikkalaisissa elokuvissa seikkailee pahamaineinen ”venäläinen mafia”, joka murhaa vastustajiaan ja myy naisia sekä huumeita. Valtamedia ei kuitenkaan kerro yleisölle, että ilmiöillä on yhdistävä tekijä.

Juutalaiset on kautta historian yhdistetty järjestäytyneeseen rikollisuuteen – milloin koronkiskontaan ja ihmiskauppaan, milloin huumausaineisiin ja korruptioon. Aihe on jälleen hyvin ajankohtainen, sillä Yhdysvaltojen tukeman vallankaappauksen jälkeen Ukrainan presidentiksi nostettiin juutalaistaustainen ammattirikollinen Petro Porošenko.

Israel-vastaisuutta, eurooppalaisia pogromeja sekä esimerkiksi 1930-luvun juutalaisvastaista liikettä selitetään valtavirrassa usein syntipukkiteorialla. Innokkaimpia teorian tukijoita ovat tietysti rikkaat sionistiset lobbausjärjestöt kuten Anti-Defamation League. Suomessakin esimerkiksi julkisionisti Gideon Bolotowsky ja Helsingin juutalaisen seurakunnan lehti HaKehila vetoavat usein juutalaisten väitettyyn syntipukkirooliin. Teorian mukaan esimerkiksi Israelia boikotoivat ihmiset eivät perustele toimintaansa järjellä, vaan he haluavat pikkumaisesti syyttää juutalaisia maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Juutalaiset eivät ole teorian mukaan vastuussa Israelin sotarikoksista, vaan he ovat viattomia olosuhteiden uhreja, joita muiden on helppo syyttää. Tämä vapauttaa sionistit ja järjestäytyneet juutalaiset käytännössä kaikesta vastuusta; syyllisiä esimerkiksi pogromeihin eivät olleet lakeja rikkovat juutalaiset, vaan synnynnäisesti pahat ja hieman jälkeenjääneet venäläiset.

Totuus on, että juutalaisista koostuneita etnisiä rikollisjärjestöjä on ollut olemassa läpi historian. Niillä on ollut ja on edelleen myös paljon poliittista ja maailmantaloudellista valtaa. Juutalaisvaltio Israelia pidetään ”järjestäytyneen rikollisuuden luvattuna maana”. Juutalainen identiteetti on ollut rikollisryhmille hyvin tärkeä, eikä lainsuojattomia ole suinkaan aina suljettu varsinaisen juutalaisyhteisön ulkopuolelle. Bandiiteista on sävelletty romantisoivia kansanlauluja ja heidän elämästään on ohjattu jännittäviä sankarielokuvia. Amerikanjuutalainen Bestseller-kirjailija ja Rolling Stone -lehden toimittaja Rich Cohen kutsuu mafiamiehiä positiivisessa mielessä ”juutalaisen hengen puhtaimmiksi ilmentäjiksi”. Alkuvuodesta Suomenkin elokuvateattereissa esitettiin American Hustle -filmiä, jossa ylistetään FBI:n jahtaamia 1970- ja 1980-luvun amerikanjuutalaisia huijareita.

Juutalaisten suhdetta rikollisuuteen ja ei-juutalaisten kohteluun voidaan ymmärtää Talmudia lukemalla. Talmud sisältää erittäin rasistisia kirjoituksia, joissa ei-juutalaisten huijaaminen ja hyväksikäyttö todetaan paitsi soveliaaksi, niin monissa tapauksissa toivottavaksi teoksi. Jewish Encyclopedian mukaan arvovaltaiset juutalaiset ovat kautta historian sensuroineet julkisuudelta Talmudia ja varsinkin niitä kohtia, jotka käsittelevät ei-juutalaisia. Tämä ei ole ihme, sillä seuraavat ”pyhän kirjan” sitaatit ovat omiaan ruokkimaan juutalaisvastaisuutta:

Sanhedrin 78b–79a: Israelilaiset eivät ole syyllisiä murhaan, paitsi jos he tarkoituksenomaisesti tappavat israelilaisia. Jos israelilainen aikoi tappaa ei-israelilaisen, mutta tappoikin israelilaisen erehdyksessä, hän ei tällöin ole syyllinen murhaan. Mishna-laki on tässä yhteydessä yksitulkintainen.

Abodah Zarah 26d Tos; Kiddushin 66c; Soferim XV, sääntö 10: Eräs juutalaisuuden merkittävimmistä viisaista Simeon ben Yohai totesi; “Parhaimmatkin ei-juutalaisista tulee tappaa”

Baba Bathra 54b: Ei-juutalaisten omaisuus on kuin erämaa; joka tulee sinne ensin, saa sen.

Baba Kamma 113b; Baba Mezia 24a: Jos ei-juutalainen kadottaa jotakin, juutalainen saa pitää sen, vaikka tietäisikin omistajan.

Baba Kamma 38a: Ei-juutalaiset ovat Israelin lain suojan ulkopuolella. Jumala on jättänyt heidän rahansa Israelin vapaasti käytettäväksi.

Sanhedrin 57a: Jos ei-juutalainen ryöstää juutalaisen, hänen täytyy maksaa tälle takaisin. Mutta jos juutalainen ryöstää ei-juutalaisen, juutalainen saa pitää saaliin. Samoin jos ei-juutalainen tappaa juutalaisen, ei-juutalainen on tapettava. Mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, juutalainen on vapaa.

Sanhedrin 76b: Herra ei säästä sitä joka palauttaa ei-juutalaiselle (‘Cuthean’) tämän kadottaman esineen.

Baba Kamma 113a: On luvallista pettää ja huijata, jos oikeutta käydään ei-juutalaista vastaan. Juutalainen saa valehdella ja vannoa väärän valan oikeudessa saadakseen ei-juutalaisen tuomituksi.

Kyseessä ei siis ole esimerkiksi pienen ääriuskonnollisen lahkon opit, vaan kaikkien juutalaisten uskonnollista ja yhteiskunnallista ajattelua merkittävästi muovaava uskonnollinen pääteos Talmud. 1200-luvulla pariisilainen juutalainen Nicholas Donin kääntyi kristityksi ja alkoi julkisesti kertoa Talmudin vihapuheesta ei-juutalaisia vastaan. Donin kävi aiheesta julkisia väittelyitä rabbien kanssa ja nämä yrittivät puolustella Talmudin selkeästi rasistisia rikoksiin oikeuttavia opetuksia. Donin puhui kovin sanoin entisestä yhteisöstään:

“Juutalaiset saattoivat syyttömästi huijata ja pettää kristittyjä miten tahansa mahdollista […] Talmud, vakuutti Donin, myönsi luvan murhaan, varkauteen ja uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen, ja se sisälsi rajoituksia ei-juutalaisia kohtaan; se kielsi luottamasta heihin, kunnioittamasta heitä tai edes palauttamasta heidän kadottamaansa omaisuutta. Kaikkein pahin kauhistus Doninille olivat juutalaisten lausumat kristittyjen ja luopioiden vastaiset rukoukset päivittäisessä jumalanpalvelusjärjestyksessään.”

Talmudin synkkien tekstien julkitulo synnytti tietysti raivoa isäntäkansoissa, ja juutalaisten ”pyhää” kirjallisuutta poltettiin 1200-luvulla eri puolilla Eurooppaa. Juutalaiset ovat edelleen katkeria totuuden kertoneelle Doninille, minkä voi huomata lukuisista tätä käsittelevistä artikkeleista israelilaisissa ja länsimaisissa julkaisuissa.

Donin väittelemässä rabbin kanssa Pariisissa.

Kevin MacDonaldin kaltaisten evoluutiopsykologisia selityksiä kannattavien ihmisten mukaan järjestäytynyt rikollisuus on voinut olla juutalaisille tehokas ase yhteiskunnallisen vallan saavuttamiseksi. Juutalaiskulttuuriin kuuluu Talmudin perusteella kaksi eri etiikkaa, sisä- ja ulkomoraali. Sisäryhmän moraali neuvoo, kuinka juutalaisten tulee kohdella toisia juutalaisia. Ulkoryhmään taas kuuluvat ei-juutalaiset, joita esimerkiksi Talmud opettaa kohtelemaan eri tavalla kuin juutalaisia. Tätä kutsutaan myös moraaliseksi partikularismiksi. 2012 Jewish Journal julkaisi kolumnin, jossa myönnettiin, että juutalainen laki halakha kieltää juutalaisia palauttamasta ei-juutalaisten hukkaamaa omaisuutta takaisin näille. Jewish Journalin mukaan suuri osa juutalaisista myös noudattaa sääntöä. Myös juutalainen järjestäytynyt rikollisuus ja esimerkiksi Israelin rasistinen politiikka osoittavat, että kaksijakoinen moraali on voimassa tänäkin päivänä. Klassinen esimerkki tästä on se, että diasporassa eli Israelin ulkopuolella asuvat juutalaiset kannattavat ”monikulttuurisuutta” asuinmaassaan, mutta Israelissa juutalaiset kohtelevat palestiinalaisia erittäin huonosti ja ajavat afrikkalaiset pakolaiset pois. Diaspora-maissa juutalaiset suojelevat itseään heikentämällä isäntäkansan kansallistunnetta, kun taas Israelissa jyrkkä nationalismi on hyväksi juutalaisuuden selviytymisen kannalta.

Juutalaisen lain mesira-periaate kieltää juutalaista ”vasikoimasta” toisen juutalaisen tekemistä rikoksista ei-juutalaiselle poliisille ja tuomioistuimelle. Mesira-käytäntö on vaikeuttanut huomattavasti esimerkiksi länsimaissa asuvien juutalaisten pedofiili- ja talousrikollisverkostojen saattamista oikeuden eteen. Viime vuonna The Times of Israel myönsi, että englannissa rabbit ovat kieltäneet juutalaisia kertomasta lasten raiskauksista poliisille. Englantilainen televisiokanava selvitti 19 juutalaista pedofiliatapausta, joista yhdestäkään ei oltu tehty rikosilmoitusta. Yhdysvalloissa rabbi Moshe Zigelman tuomittiin puolestaan vankeuteen, kun hän ei suostunut todistamaan toisia juutalaisia vastaan törkeässä rahanpesujutussa. Zigelmanin asianajaja kertoi tuomarille, ettei ”mikään maallisen tuomioistuimen esittämä uhkaus saa Zigelmania luopumaan uskonnollisista velvoitteistaan yhteisöään kohtaan”. Mesira ei siis ole jäänne menneistä ajoista, vaan täyttä todellisuutta niin Euroopan kuin Yhdysvaltojen juutalaisyhteisöissä. The Jewish Daily Forward -lehti myönsi viime vuonna, että talous- ja seksuaalirikoksissa rypevä Amerikan ortodoksijuutalaisyhteisö toimii kuin mafia.

Juutalaiset on häädetty historian aikana kymmenistä ja taas kymmenistä maista. Monista useampaan otteeseen. Onko vika isännissä vai rengeissä? Selittääkö syntipukkiteoria todella sen, että yksi kansanryhmä on herättänyt niin paljon inhoa jokaisessa maailmankolkassa, minne se on mennyt? Eikö järjestäytyneellä rikollisuudella sekä ylimielisellä suhtautumisella ei-juutalaisten oikeuksiin ja näiden säätämiin lakeihin muka ole merkitystä? Jo juutalaisillekin pyhä Vanha testamentti on täynnä kertomuksia seemiläisestä rikollisuudesta. Kevin MacDonald kirjoittaa:

”Ensimmäinen Mooseksen kirja sisältää paljon kertomuksia siitä, kuinka juutalaiset patriarkat asettuivat hetkeksi asumaan ei-juutalaisten luokse. Tyypillisesti kertomusten juutalaiset petkuttavat ja käyttävät isäntiä hyväkseen. Vieraat häipyvät rikastuneina otettuaan ensin kaiken haluamansa. Esimerkiksi Abraham pakenee hedelmättömän Saara-vaimonsa kanssa nälänhätää Egyptiin. He päättävät huijata faraota luulemaan, että he ovat sisaruksia. He tekevät tämän, jotta farao ottaisi Saaran jalkavaimokseen, mikä merkitsisi Abrahamin rikastumista […] Egypti-kertomus toistaa tuttua kaavaa, joka alkaa petoksesta ja päättyy israelilaisten rikastumiseen ja lisääntymiseen.”

Samanlaisia kohtaloita löytyy loputtomasti juutalaisesta kirjallisuudesta. Jopa juutalaisten vuosittainen Purim-juhla perustuu kertomukselle petoksesta ja poliittisesta murhasta.

Rabbi Mooses?

1500-luvulla julkaistiin saksankielinen Liber vagatorum -teos, jossa kuvattiin Keski-Euroopan irtolaisten, huijareiden ja rikollisten käyttämää slangia. Huomattava osa alamaailman jargonista oli peräisin heprean kielestä tai juutalaiseen elämään liittyvästä sanastosta. Saman huomion teki myös 1800-luvulla F. A. Wennmohs, joka tutki työkseen rikollisia. Moniin juutalaisperäisiin rikollistermeihin liittyy jopa paljon mustaa huumoria: esimerkiksi saksanjuutalaisten nimitys murtovarkaiden käyttämälle suurelle sorkkaraudalle oli ”Rebbmosche”, joka on johdettu suoraan ”rabbi Mooseksesta”!

Modernin ajan puhuttavimpia juutalaisilmiöitä on itäeurooppalainen ”antisemitismi”, joka nousi jälleen puheenaiheeksi Ukrainan kevättalvisten mielenosoitusten vuoksi. Länsimaisen median mukaan slaavien juutalaisvastaisuus versoo yhteiskunnallisesta pahoinvoinnista ja ikivanhoista perusteettomista stereotypioista. Tämä on tietysti ylimielinen ja historiallisesti sokea lähestymistapa. Nobel-palkittu kirjailija ja Neuvostoliiton vankileireiltä selvinnyt Aleksandr Solženitsyn kuvaa kirjassaan 200 vuotta yhdessä syitä sille, mikseivät hänen maanmiehensä ole koskaan erityisemmin pitäneet juutalaisista. Samasta aiheesta olemme kirjoittaneet Magneettimedian artikkelisarjassa ”Katsaus Venäjän juutalaisten pogromeihin”. Solženitsyn kirjoittaa:

”Mitä tulee viinakauppaan venäläiskylissä […] 1870 hallituksen raportin mukaan maan länsiosan ’alkoholikauppa oli lähes kokonaan juutalaisissa käsissä, mitä nämä käyttivät myös röyhkeästi hyväkseen’. Siksi vaadittiin, että juutalaiset saisivat perustaa juottoloita ainoastaan oman kotinsa yhteyteen. G. B. Sliozberg selvitti vaatimuksen taustoja: Nykyisen Ukrainan pienissä kylissä (toisin sanoen Puolan autonomian rajojen ulkopuolella) maanomistajat eivät saaneet myydä alkoholia, mikä tarkoitti, etteivät juutalaiset voineet ostaa heiltä viinaa jälleenmyyntitarkoitukseen. Juutalaiset eivät tuolloin saaneet ostaa maata. Niinpä he vuokrasivat torppareilta asuntoja ja alkoivat käydä niissä viinakauppaa. Kun tämäkin kiellettiin, juutalaiset keksivät huijata esivaltaa käyttämällä hyväkseen kristittyjä bulvaaneja.”

Juutalaiset osoittivat Solženitsynin mukaan erityistä epäkunnioitusta isäntäkansaa kohtaan keksimällä mitä mielikuvituksellisimpia valheita välttyäkseen asevelvollisuudelta. Juutalaisten tiedettiin myös huijaavan puolustusvoimia ja myyvän tälle aina tilaisuuden tulle ala-arvoisia materiaaleja. Sodan aikana juutalaisvastaisuus levisi sotilaiden keskuudessa, mikä johtui etenkin juutalaisten majoitusmestariyritysten epärehellisestä toiminnasta. ”Huijariyritykset olivat lähes kaikki juutalaisia, esimerkiksi Horovits, Greger ja Kagan -yhtiö,” Solženitsyn kirjoittaa. Rikolliset yritykset myivät ylihinnoiteltua sekundaa, kuten pahamaineisia pahvikengänpohjia, joiden vuoksi Shipkansolassa taistelleiden sotilaiden jalat paleltuivat. Olivatko venäläissotilaidenkin antipatiat juutalaisia kohtaan vain perusteetonta vihaa mielivaltaisesti valittua syntipukkia kohtaan?

Artikkelisarjassa keskitymme juutalaiseen alamaailmaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Emme siis käsittele juurikaan valtavirtapolitiikkaa, terrorismia ja sotarikoksia, kuten uuskonservatiivien, Israelin ja juutalaisjohtoisen Neuvostoliiton hirmutekoja. Tulemme kuitenkin huomaamaan, että usein juutalainen alamaailma on toiminut symbioosissa vaikutusvaltaisten ja ”arvostettujen” poliittisten järjestöjen ja puolueiden kanssa. Rajat hämärtyvät.

Arvi Pihkala

Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus
osa 2: Weimarin Saksa

Talousuutiset ovat täynnä pankkikriisejä ja niistä hyötyviä finanssihuijareita. Ajankohtaisohjelmissa puhutaan ”Itä-Euroopan oligarkeista” sekä heidän rikollisesta vaikutuksestaan Euroopan talouteen ja politiikkaan. Amerikkalaisissa elokuvissa seikkailee pahamaineinen ”venäläinen mafia”, joka murhaa vastustajiaan ja myy naisia sekä huumeita. Valtamedia ei kuitenkaan kerro yleisölle, että ilmiöillä on yhdistävä tekijä. Lue myös ensimmäinen osa.

”Weimarin Saksassa asuneet sionistit kutsuivat juutalaisvastaisuutta ’väistämättömäksi ja oikeutetuksi reaktioksi vieraan kansan vallanjanoa vastaan’. Juutalaisvastaisuus oli vaistonvarainen reaktio, ei selkeäpiirteinen liike. Se yhdisti kansalaisia ja jopa monet juutalaiset hyväksyivät sen.”
– Niewyk, D. L. The Jews in Weimar Germany.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun yhteiskunnalliset uudistukset Euroopassa muuttivat juutalaisen järjestäytyneen rikollisuuden luonteen täysin. Tätä kutsutaan ”juutalaisen emansipaation” eli vapautuksen ajaksi. Juutalaisista tehtiin tasa-arvoisia kansalaisia, heidät päästettiin mukaan eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen elämään. Juutalaisten vapautus oli osa laajempaa liberalismin voittokulkua Euroopassa. Edellisessä artikkelissa käsittelimme syitä sille, miksi juutalaiset oli perinteisesti suljettu yhteiskunnan ulkopuolelle. Heidät oli eristetty ghettoihin, heidän liiketoimintaansa oli rajoitettu, eivätkä he usein saaneet osallistua politiikkaan tai opettaa esimerkiksi yliopistoissa. Näin eurooppalaiset suojelivat yhteiskuntajärjestystään juutalaisuudelta, jonka useimmat mielsivät isäntäkansalle vihamieliseksi kulttuuriksi.

Vapautuksen myötä juutalaiset vyöryivät politiikan, koulutuksen, valtamedian, kaupankäynnin ja järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen. Heistä tuli aktiivisia Euroopan kulttuurielämässä. He alkoivat vaatia perinteiden ja isänmaallisuuden tuhoamista, ja juutalaisista tulikin kommunistisen vallankumouksen etujoukko niin Venäjällä kuin lännessä. Uudet poliittiset ja taloudelliset työkalut tekivät juutalaisten järjestäytyneestä rikollisuudesta huomattavasti aiempaa tehokkaamman ja vaarallisemman ilmiön.

Vapautus myös vähensi uskonnon roolia juutalaisyhteisöjen sisällä, mikä kaatoi raja-aitoja juutalaisten ja ei-juutalaisten välillä. Seka-avioliittojen määrä kasvoi. Juutalaiset itse kuitenkin myöntävät, että läheneminen valtaväestön kanssa oli ja on edelleen ennen kaikkea pinnallinen ja strateginen ilmiö. Heidän mukaansa avioliitot ei-juutalaisten kanssa ovat ”tunkeutumisväyliä” vallan huipulle. Tämä voi kuulostaa oudolta, sillä tuskin mikään muu kansa maailmassa puhuu avioliitoista avoimen raadollisesti ja kylmäkiskoisesti pelkkänä ”strategiana”. Juutalainen yhteisö – kuten mikä tahansa ihmisryhmä – koostuu kerroksista: keskiössä on suurinta taloudellista, kulttuurillista ja mielipidevaltaa käyttävä ryhmä, ulommilla kerroksilla sitoutuminen yhteisöön ja kulttuuriin voi olla kevyempää. Painotuseroista huolimatta yhteisö toimii kuin perhe, joka puhaltaa useimmiten yhteen hiileen ja jossa auktoriteeteilla on yleensä viimeinen sana. Yhteisönsä kulttuuria tutkineet juutalaiset Mark Zborowski ja Elizabeth Herzog ovat kirjoittaneet, että yhteisön ulommilla kerroksilla seka-avioliitot voivat olla hyväksyttäviä ”tunkeutumisväyliä” valtakulttuuriin. Zborowskin ja Herzogin mukaan myös juutalaisten fanaattisin ja ”puhtain” ydin hyötyy siitä, että maallistuneemmat juutalaiset seurustelevat ja verkostoituvat ei-juutalaisten kanssa:

”Etniset raja-alueet voivat toimia kuin kulttuurien väliset sillat, mistä on hyötyä monessa mielessä. Ne ovat tunkeutumisväyliä, puskureita ja uuden elämänvoiman lähteitä. Pienet säröt ulkokerroksissa voivat samalla vahvistaa ydintä.”

Samuel Lieberman ja Morton Weinfeld kirjoittavat artikkelissaan ”Demographic Trends and Jewish Survival” samasta aiheesta. Myös heidän mielestään juutalaisten osittainen sekoittuminen kantaväestöön oli poliittisesti ja sosiaalisesti positiivinen ilmiö:

”Paras tapa hankkia vaikutusvaltaa on luoda hyvät suhteet poliitikkoihin ja mielipidevaikuttajiin. Seka-avioituneet juutalaiset voivat rakentaa verkostoja, joiden kautta vaikuttaa suureen ja yhteiskunnallisesti merkittävään yleisöön. Myös juutalaisyhteisön ydin voi ajaa puhtaasti juutalaista asiaansa puolijuutalaisten perheiden kautta. Tuoreessa haastattelussa presidentin avustaja Robert Lipshutz kertoi, että Jimmy Carterin rakkaus Israeliin juontaa juurensa hänen ortodoksijuutalaiseen serkkuunsa. Sekoittuminen voi tietysti heikentää juutalaista yhteisöä. Tätä kuitenkin kompensoivat seka-avioliittojen strategiset hyödyt.”

Osittainen sekoittuminen eurooppalaisen kantaväestön kanssa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa avasi myös rikollisille juutalaisille aivan uuden toimintaympäristön. Modernin, poliittisesti korrektin historiakäsityksen kulmakiviä on Saksan kohtalo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Weimarin tasavalta ja sen sortuminen. Weimarin Saksassa kukoisti kaksi aatetta yli muiden: marxismi ja liberalismi. Liberaalin historiakäsityksen mukaan kaksi aatetta jäivät lopulta barbaarisen juutalaisvastaisen hyökyaallon alle tunnetuin seurauksin. Valtavirtaisen historian mukaan Weimarin kaatumiseen olivat syyllisiä ”rasistiset” saksalaiset, jotka syyttivät kotimaansa alennustilasta ja huonosta elintasosta nuhteettomia juutalaisia. Tosiasiassa Weimarin Saksa oli juutalaisen rikollisuuden – sekä poliittisen että epäpoliittisen rikollisuuden – näyttämö. Tasavallan tarina päättyi juuri siksi, että saksalainen kansa oli lopen kyllästynyt pienen vallankaappausta havittelevan ja korruptiota johtaneen ryhmän rikolliseen toimintaan.

Eckhart Verlagin ja Francis Dupontin Jewish Domination of Weimar Germany -teoksen mukaan Saksan kansalaisista oli Weimarin tasavallan aikana noin 1 % juutalaisia. Silti he olivat pankkimaailman, äärivasemmistolaisen politiikan ja järjestäytyneen rikollisuuden johtajia. Valtamedia on toisen maailmansodan jälkeen maalannut Weimarin tasavallasta rappioromanttista mielikuvaa harmittomien paheiden ja estottomuuden yhteiskuntana. Todellisuudessa järjestäytynyt rikollisuus tuhosi lukemattomia ihmiskohtaloita aina juutalaisissa bordelleissa kaupatuista lapsiprostituoiduista lähtien. Weimarin Saksassa ei ollut mitään romanttista tai ihailtavaa.

Juutalaisten pääsyä alamaailmaan on aina auttanut se, että he ovat kaupunkilaiskansaa. Weimarin Saksassa 728 juutalaista 1000:sta eli kaupungissa, kun taas koko väestöllä suhde oli päinvastainen. Kaupungit ovat politiikan, viihteen, median, vallan ja paheiden keskuksia. Väestötilastot osoittavat, että mitä suurempi saksalaiskaupunki oli kyseessä, sitä nopeammin juutalaisväestö niissä lisääntyi. Selvästi suurin osa Weimarin juutalaisista työskenteli kauppiaina ja esimerkiksi ravintoloiden parissa (58,8 % juutalaisista, 17,1 % koko väestöstä). Vain harva juutalainen teki ruumiillista työtä kuten maanviljelyä. Juutalaiset olivat Weimarin Saksassa ottaneet osakekaupan kokonaan haltuunsa: esimerkiksi Berliinin pörssin johtajisto oli kokonaan juutalainen! Kaupan, keinottelun ja ravintoloiden lisäksi juutalaisia kiinnosti väestötilastojen mukaan toimittajan, näyttelijän, muusikon ja teatterityöntekijän ammatit. Weimar: A Cultural History -kirjan mukaan juutalaiset hallitsivat Saksan viihde-elämää. He olivat niin kriitikkoja kuin ohjaajia, tuottajia ja julkaisijoitakin.

Weimarin juutalaiset olivat siis hakeutuneet ammatteihin, joissa järjestäytyneen rikollisuuden rooli oli suuri ja joissa liikkuivat valtavat rahasummat. Verkostoitumalla etnisesti ja suosimalla toisiaan työelämässä juutalaiset kykenivät nopeasti kasvattamaa vaikutusvaltaansa yhteiskunnassa, jossa kantaväestö oli jyrkän poliittisen hajaannuksen tilassa. Pörssin lisäksi juutalaiset ottivat haltuunsa muitakin tärkeitä instituutioita, kuten korkeakoulut ja lukiot. Sen lisäksi, että juutalaiset hakeutuivat professoreiksi ja opettajiksi, toimivat he kommunistisissa väkivaltaa kannattavissa opiskelijajärjestöissä. Donald L. Niewykin The Jews in Weimar Germany -kirjan mukaan esimerkiksi Frankfurtin yliopiston sosialistisen oppilasryhmän jäsenistä peräti 99 % oli juutalaisia. Berliinissä myös yli puolet asianajajista oli juutalaisia. Räikeä yliedustus yliopistoissa ja tuomioistuimessa auttoi hyökkäämään vallitsevaa saksalaista järjestystä vastaan. Tukeva juutalainen edustus laillisen yhteiskunnan tärkeimmillä aloilla auttoi myös kaidalta tieltä poikenneita juutalaisia, kuten tulemme seuraavaksi huomaamaan.

Sadassa vuodessa maailma on muuttunut paljon, ja Weimarin Saksassa järjestäytynyt rikollisuus oli huomattavasti laajempi käsite kuin nykypäivänä. Nykyään prostituutio, perusteettomat abortit tai esimerkiksi tärkeiden isänmaallisten symbolien ja instituutioiden halventaminen eivät ole rikoksia suurimmassa osassa länsimaita. Kulttuurimarxismi on tuhonnut eurooppalaisten kansojen itsekunnioituksen ja perinteiset arvot. Vaikka Weimarin Saksa oli irstas ja korruptoitunut, oli lainsäädännössä edelleen isänmaallisuuden jäänteitä, mikä teki esimerkiksi kommunistien ja homojen toiminnasta vaikeampaa kuin nykyään. Jewish Domination of Weimar Germany -teoksen mukaan juutalaiset olivat laittomia abortteja kannattavan esifeministisen kansanliikkeen kärkijoukossa. Juutalaiset myös rikkoivat aborttilakia puolijulkisesti horjuttaakseen sen uskottavuutta. Esimerkiksi juutalaislääkärit tohtori Wolf ja tohtori Kienle-Jakubowitz tulivat tästä tunnetuksi. Juutalaisten omistama valtamedia asettui Weimarin Saksassa aborttirikkureiden puolelle ja selitteli yleisölle elämää pilkkaavaa toimintaa parhain päin. Myös juutalaiset lakimiehet antoivat apua; Wolfin ja Kienle-Jakubowitzin rinnalla seisoi näkyvästi kommunistijuutalainen juristi Apfel. Tämä oli todellista järjestäytynyttä rikollisuutta, sillä siihen osallistui varsinaisten lainrikkojien lisäksi tiivis opettajien, toimittajien ja asianajajien verkosto.

“Taiteilijan” näkemys Weimarin Saksassa suosituista “intohimomurhista”.

Tanskan pääministeri Erik Scaveniusin mukaan Saksasta oli juutalaisten vuoksi tullut laittoman pornografian keskus Euroopassa. Weimarin Saksa muistetaankin ennen kaikkea yökerhoistaan ja porttoloistaan. Ilotalot olivat myös huumekaupan, uhkapelien ja laittomien liiketoimien keskuksia. Etenkin kaupungeissa, joissa kommunisteilla oli paljon kannatusta, myös prostituutio oli voimissaan. Hyvä esimerkki tästä on Berliini. Weimarin Saksassa vieraillut historioitsija sir Arthur Bryant kirjoitti, että lähes kaikki bordelleista ja yökerhoista olivat juutalaisten omistamia. Ilotaloyrittäjät käyttivät hyväkseen ensimmäisen maailmansodan ja Versailles’n häpeärauhan synnyttämää köyhyyttä ja pahoinvointia saalistaessaan uutta orjatyövoimaa. Esimerkiksi sotalesket ja köyhät opiskelijat oli helppo houkutella myymään itseään.

Modernin seksibisneksen ja samalla homoliikkeen isä oli vihattu juutalainen kommunisti Magnus Hirschfeld. Hän toimi tiiviissä yhteistyössä muiden juutalaisten, kuten Iwan Blochin, Felix Abrahamin, Lewy-Lenzin ja Albert Eulenburgin kanssa. Seksuaalisia perversioita kannattanut yliopistoväki oli poikkeuksetta myös kommunistinen. Ryhmä vaikutti voimakkaasti yleiseen mielipiteeseen ja muutti julkisen suhtautumisen esimerkiksi prostituutioon. Tämä on loistava esimerkki alamaailman, politiikan ja korkeakoulujen välisestä kantakulttuuria vastaan kohdistetusta paineesta, jossa ainut yhdistävä nimittäjä on juutalaisuus. Ystävineen Hirschfeld julkaisi Saksassa kiellettyä pornografiaa ja salakuljetti sitä myös ulkomaille. Irstailu ei ollut pelkkää bisnestä, vaan Hirschfeld itse painotti, että rikollinen toiminta oli poliittista homojen, ”kolmannen sukupuolen” ja muiden perversioiden ajamista. Myös juutalaiset kommunistiset ”taiteilijat”, kuten George Grosz olivat jatkuvasti viranomaisten valvonnassa, sillä muodikkaimpia aiheita olivat laiton pornografia ja esimerkiksi puolustusvoimien ja isänmaan pilkkaaminen. Sukupuolimoraalin rappeuttaminen nähtiin tärkeänä vaiheena ”vanhan” Euroopan tuhoamisessa. Kun juutalainen kommunisti Max Hodann sai rangaistuksen levittämästään laittomasta pornosta, nousivat tunnetut juutalaiset tuomarit ja asianajajat puolustamaan rikollista.

Berliini, “huorien kaupunki”.

Hirschfeldin ja hänen seuraajiensa tavoitteena oli tuhota kaikki tabut ja valtavirtaistaa perversiot, joista useimmat kansalaiset eivät koskaan olleet edes kuulleet. Tässä he onnistuivatkin, sillä historioitsija Bryant joutui Berliinissä todistamaan lukemattomien lapsiprostituoitujen avointa toimintaa juutalaisten bordellien vieressä. Porttolat palkkasivat jopa Stalinin terroria paenneita venäläislapsia, ja toisinaan työpareiksi määrättiin perheenjäseniä. Hirschfeldin viitoittamassa ”uudessa Saksassa” edes insesti ei ollut tabu. Tällaista yhteiskuntaa valtavirtainen historia kutsuu ”Saksan historian kulta-ajaksi”, jonka ”antisemitismi” pilasi. Berliiniä kutsuttiin ”huorien kaupungiksi”, jossa kukoisti pedofilian lisäksi sadismi ja eläimiin sekaantuminen. Juutalaiset vaatturit ja muotigurut pitivät huolen siitä, että myös ”kunniallisten” naisten tyyli mukaili ilotyttöjen pukeutumista.

Prostituutiosta ja huumeista suurimman osan tuloistaan Weimarin Saksassa saaneita rikollisryhmiä kutsuttiin yhteisellä nimityksellä Ringvereine. Ringvereinen toimenkuvaan kuuluivat myös murtovarkaudet, ryöstöt, alkoholin salakuljetus ja esimerkiksi ammattiyhdistysten pelottelu. Kommunistit ja juutalaiset käyttivät tiiviitä yhteyksiään Ringvereineen hyväkseen murhauttaessaan poliittisia vihollisiaan 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa. Tunnettuja uhreja olivat esimerkiksi Friedrich Schulz, Horst Wessel sekä juutalaisten Heinz Naumannin ja Hans Kippenbergerin murhauttamat poliisit. Yhteys ay-liikettä terrorisoineen Ringvereinen ja kommunistien välillä on tietysti kummallinen, ja ainut yhdistävä nimittäjä oli jälleen juutalaisuus. Juutalaiset toimivat Weimarin Saksassa usein myös varastetun tavaran välittäjinä sekä huumausainekaupassa. Saksan keskushuumepoliisin keräämien tilastojen mukaan huumekauppiaista lähes kolmasosa oli Weimarin aikana juutalaisia, vaikka juutalaisia oli koko väestöstä vain prosentti! Myös uhkapelit olivat juutalaisen järjestäytyneen rikollisuuden hallussa. Uhkapelien kitkemiseen erikoistuneen viraston tutkimusten mukaan berliinin pelihuijareista peräti 62 % (!) oli juutalaisia.

Kulttuurieliitti kannusti nuoria naisia käyttämään huumeita ja myymään itseään.

Tärkeä syy sille, miksi juutalaiset saivat jatkaa toimintaansa niinkin pitkään, oli heidän johtava asemansa valtamediassa. Lopulta lehdistö päättää kuinka rivikansalainen suhtautuu esimerkiksi tietynlaiseen rikollisuuteen. Kaikista suurin juutalainen mediakolossi oli Ullstein Verlag, jonka omistajalla oli vahvasti vasemmistolainen ja saksalaisuutta halveksiva poliittinen vakaumus. Nekin lehdet, jotka eivät olleet täysin juutalaisessa omistuksessa, joutuivat varomaan sanomisiaan; juutalaiset organisoivat mielellään esimerkiksi mainostusboikotteja ”poliittisesti epäkorrekteja” julkaisuja vastaan. Juutalaiset käyttivät siis hyväkseen median ja liike-elämän etnistä verkostoaan painostaakseen myös ei-juutalaisia lehtiä vaikenemaan tietystä rikoksista ja niiden taustoista. Mikäli rikoksista kirjoitettiin, ei syyllisten juutalaista taustaa ainakaan mainittu. Juutalaisten toimittamat vasemmistolaislehdet ottivat vieläkin mutkattomamman lähestymistavan rikollisuuteen. Ne kehittivät idean ”punaisesta omankädenoikeudesta” (Rote Selbsthilfe), mikä tarkoitti käytännössä rikollisuutta ja ei-kommunisteilta varastamista.

Hyperinflaatio tuhosi monen perheen elämän.

Kaiken poliittisen ja kulttuurillisen korruption mahdollisti taloudellinen valta, jota pönkitettiin uskaliailla petoksilla ja muilla rikoksilla. Weimarin Saksassa kaikkien suurten korruptiotapausten pääepäillyt olivat juutalaisia. Siinä missä Berliini oli ”huorien kaupunki”, Frankfurtia kutsuttiin ”juutalaisten pankkiirien kaupungiksi”. Juutalaisten omistamat saksalaispankit myös rahoittivat kommunistien terrorismia Venäjällä. 1943 Universal Jewish Encyclopedia kirjoitti: ”Saksalaispankit ovat kokonaan juutalaisten hallinnassa, jopa Diskonto Gesellschaft ja Deutsche Bank.” Sosiaalidemokraattisen puolueen nousun myötä juutalaiset pääsivät entistä helpommin julkisiin virkoihin, mikä lisäsi räjähdysmäisesti poliittisen korruption määrää. Sklarz, Parvus-Helphand, Barmat, Kutisker, Sklarek ja monet muut juutalaisnimet olivat synonyymejä sanalle korruptio. He hioutuivat Weimarin Saksassa petosten mestareiksi ja huijasivat pankeilta huikeita summia. Sklarzin veljekset puolestaan rikastuivat lahjomalla sosiaalidemokraattisen puolueen poliitikkoja. Lahjuksilla ostettujen sosiaalidemokraatti- ja kommunistipoliitikkojen avulla juutalaisliikemiehet, kuten Barmatit ja Sklarekit pääsivät suurten pankkien sisäpiireihin tehtailemaan törkeitä petoksia. Uhreja olivat esimerkiksi Preussin valtion pankki ja Berliinin kaupungin pankki. Kun viranomaiset alkoivat jahdata sklarekeja, nämä yrittivät päästä pinteestä lahjomalla kaupunginjohtoa esimerkiksi ilmaisilla merkkivaatteilla ja huomattavilla käteissummilla. Juutalaiset kunnioittivat Weimarin Saksassakin vanhoja perinteitä ja jatkoivat myös alkoholibisneksessä. Sitäkään ei tehty täysin rehellisesti, ja esimerkiksi maan johtava viinakeisari Ludwig Katzenellenbogen joutui vankilaan lähes yrityksen konkurssiin vieneistä rikoksista.

Historioitsija Albert Lindemann kirjoittaa teoksessaan Esau’s Tears: Modern Anti-Semitism and the Rise of the Jews ”taloudellisen juutalaisvastaisuuden” noususta Saksassa hieman ennen Weimarin tasavaltaa. Saksan juutalaiset hakeutuivat Lindemannin mukaan aloille, joissa oli mahdollisuus äkkirikastua. ”Monet juutalaiset rikastuivat hyvin epäilyttävin keinoin. Pahamaineisin uusrikkaista juutalaiskeinottelijoista oli Hirsch Strousberg, joka oli erikoistunut Romanian rautatieosakkeisiin.” Tavallinen kansa yhdisti juutalaiset nimenomaan osakekauppaan: ”Yleinen mielikuva juutalaisesta oli haukkamainen ja epärehellinen bisnesmies, ja oli selvää, että juutalaisia syytettiin pörssiromahduksesta.” Juutalaisten hämärä toiminta pankeissa merkitsi lukemattomien pienten yritysten surullista kuolemaa.

Lisäksi juutalaiset hyötyivät taloudellisesti ensimmäisestä maailmansodasta. Olemme jo aiemmin kirjoittaneet, että juutalaiset olivat kautta Euroopan tunnettuja asevelvollisuuden välttelijöitä. Ensimmäinen maailmansota oli siunaus epärehellisille liikemiehille; he jäivät kotirintamalle kasvattamaan valtaansa samalla, kun parhaassa työiässä olleet saksalaiset puolustivat maansa tulevaisuutta henkensä uhalla. Sodan aikana juutalaisen Jacques Meyerin johtama Saksan keskushankintayhtiö ZEG ällistytti Saksan kauppakumppaneita röyhkeällä toiminnallaan. ZEG käytti Saksan inflaatiota hyväkseen ja myi tuotteita erittäin suurilla voitoilla ulkomaille. Yhtiö oli luotu ylläpitämään saksalaista yhteiskuntaa ja puolustuskykyä, mutta todellisuudessa se imi kansantalouden kuiviin ja ylläpiti nälänhätää.

Tohtori Friederich Karl Wiehe käy kirjoituksessaan ”Germany and the Jewish Question” läpi Saksan valtiollisia rikostilastoja vuodesta 1892 vuoteen 1901 ja vertaa juutalaisten rikosmääriä ei-juutalaisen väestön rikollisuuteen. Tilastoista selviää, että juutalaiset syyllistyivät moniin vakaviin rikoksiin monta kertaa useammin kuin ei-juutalaiset: rikollinen taloudellinen voitontavoittelu (14 kertaa useammin kuin ei-juutalaiset), koronkiskonta (13 kertaa), varkaus (11 kertaa), pankkipetos (9 kertaa). On lähes käsittämätöntä, miten yksi prosentti kansasta voi olla niin merkittävässä roolissa poliittisessa, taloudellisessa, huumausaine-, väkivalta- ja seksuaalirikollisuudessa. Käsittämätöntä on myös se, miksei Weimarin Saksan synkkää puolta käsitellä lainkaan kouluissa tai valtamediassa.

Arvi Pihkala

Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus
osa 3: Juutalainen mafia Amerikassa

Bugsy Siegel.

Talousuutiset ovat täynnä pankkikriisejä ja niistä hyötyviä finanssihuijareita. Ajankohtaisohjelmissa puhutaan ”Itä-Euroopan oligarkeista” sekä heidän rikollisesta vaikutuksestaan Euroopan talouteen ja politiikkaan. Amerikkalaisissa elokuvissa seikkailee pahamaineinen ”venäläinen mafia”, joka murhaa vastustajiaan ja myy naisia sekä huumeita. Valtamedia ei kuitenkaan kerro yleisölle, että ilmiöillä on yhdistävä tekijä. Lue myös osat 1 ja 2.

”Juutalainen mafia toimii täysin eri tavalla kuin esimerkiksi tunnetut irlantilais- ja italialaisrikolliset Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Juutalaisrikolliset ovat rikkaampia, he ovat panostaneet kansainvälisyyteen ja he ovat paljon väkivaltaisempia sekä kylmäverisempiä. He tappavat lapsia. He tappavat poliiseja ja näiden perheenjäseniä. He tappavat kenet haluavat.”
– Tohtori M. Raphael Johnson

”He saattavat ampua ihmisen vain nähdäkseen, toimiiko heidän aseensa.”
– Robert Friedmanin haastattelema newyorkilaispoliisi kertoo juutalaisesta mafiasta

”Ei ole olemassakaan vaikutusvaltaista ’venäläistä’ mafiajohtajaa, jolla ei olisi Israelin passia.”
– Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA

Sarjan edellisessä osassa tutkimme Euroopan historiaa ja syitä sille, miksi juutalaisvastaisuus suorastaan räjähti käsiin 1900-luvun alussa monissa maissa. Weimarin Saksan juutalaisrikollisuus oli niin räikeää, etteivät edes valtavirtaiset historioitsijat sitä kykene peittelemään. Prostituutio, huumekauppa ja korruptio olivat niin tiukasti juutalaisyhteisön käsissä, ettei asiaa voi yksinkertaisesti kiistää.

Yhdysvalloissa tilanne on kuitenkin toinen. Kun television äärellä kasvatettu länsimaalainen pohtii menneiden vuosikymmenten amerikkalaisia gangstereita ja mafiaa, yhdistyy rikollisuus heti alitajuisesti italialaisiin, spagettiin ja muuhun Hollywoodista tuttuun kuvastoon. Varsinkin Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen amerikkalaisia on puolestaan puhuttanut Itä-Euroopasta siirtolaisvirran mukana tullut ”punainen mafia” tai ”venäläinen mafia”. ”Venäläinen mafia” on usein uutisissa epäiltynä julmista rikoksista ja korruptiosta, joka ulottuu aina Valkoiseen taloon asti. Amerikkalaiset televisiosarjat eivät kuitenkaan kerro sitä, että ”Venäjän mafia” on todellisuudessa Venäjän juutalaisten mafia. Samoin media on ”unohtanut” kertoa, että 1900-luvun alun klassisista gangstereista julmimmat olivat juutalaisia, joilla oli hyvin vahva juutalainen identiteetti.

Valtamedian luoma mielikuva mafiasta.

Hollywoodin studioiden, ammattiliittojen sekä kykyjenetsijäyritysten ylimmästä johdosta viisi kuudesosaa on juutalaisia tai naimisissa juutalaisten kanssa. On siis selvää, miksi totuutta ”Venäjän mafiasta” ei elokuvissa tai valtamediassa kerrota. Kun juutalaisesta rikollisuudesta julkisuudessa kirjoitetaan, esitetään se romantisoiden menneen ajan ilmiöinä, 1900-luvun hullujen vuosien kurittomana lapsena. Pahamaineisen juutalaisen ammattirikollisen Julius Bernsteinin kuoltua 2012 New York Daily News (jonka omistaa juutalainen Mortimer Zuckerman) julkaisi muistokirjoituksen otsikolla ”Viimeinen juutalainen mafiapäällikkö”. Otsikko on tietysti täyttä valhetta, sillä juutalainen järjestäytynyt rikollisuus on vahvempi kuin koskaan ja uusia mafiapäälliköitä riittää. New York Daily News muisteli haikeasti juutalaista, joka kiristi murhauhkauksin ”suojelurahaa” pieniltä yrityksiltä, sairaaloilta ja ammattiliitoilta vuosikymmenien ajan. Kerta toisensa jälkeen FBI päästi Bernsteinin menemään. Hieman ennen kuolemaansa juutalainen mafiapäällikkö petti vielä ystävänsä ja teki sopimuksen poliisin kanssa. Sopimuksen jälkeenkin hän ehti vielä hetken jatkaa kiristyspuuhiaan.

Ensimmäinen amerikkalainen juutalaismafia

Bernstein ei siis ollut ensimmäinen eikä viimeinen juutalainen mafiapäällikkö Yhdysvalloissa. Tutkija Anton Hieken teksti ”Farbrekhers in America: The Americanization of Jewish Blue-Collar Crime, 1900-1931” kaivautuu amerikanjuutalaisen rikollisuuden juurille. Vuosien 1880 ja 1924 välillä Yhdysvaltoihin ja etenkin New Yorkiin muutti paljon juutalaisia Itä-Euroopasta. Vaikka juutalaisia oli vähän, kasvoi heidän rikollinen hankkeensa katujengeistä kansalliseksi syndikaatiksi hämmästyttävän nopeasti. Hieken mukaan tähän vaikutti muun muassa juutalaisyhteisölle ominainen voimakas ja kylmä kapitalismi, joka erotti heidät murhien maailmassa edukseen esimerkiksi perhekeskeisestä italialaisista. Juutalaisista mafiamiehistä käytettiin jiddišinkielistä nimitystä ”farbrekher”, joka tarkoittaa rikollista. Hiekekin myöntää, että vaikka juutalaiset kuuluivat järjestäytyneen rikollisuuden verisimpään kärkijoukkoon jo Al Caponen ja kumppaneiden aikana, ei juutalaisesta rikollisuudesta ole koskaan juuri julkisuudessa puhuttu.

1900-luvun alussa juutalaiset tunnettiin varsinkin huijareina ja vakuutuspetoksia tehtailleina tuhopolttajina. Toisin sanoen he eivät halunneet liata käsiään vaarallisilla väkivaltarikoksilla, joista esimerkiksi italialaiset olivat kuuluja. Heidän rikollisprofiilinsa oli siis samanlainen kuin tuon ajan Itä-Euroopassa. Hieken mukaan Yhdysvaltojen kansallinen maahanmuuttokomissio NIC totesi tilastojensa perusteella, että etenkin varkaudet ja varastetun omaisuuden välittäminen olivat juutalaisten leipälajeja. Tilastoissa juutalaiset merkittiin ”venäläisiksi”, aivan kuten tultaisiin tekemään vielä 100 vuotta myöhemminkin. On hyvä muistaa, että lukuihin eivät sisältyneet läntisestä Euroopasta Yhdysvaltoihin muuttaneiden juutalaisten rikokset. Hieken mukaan juutalainen rikollisuus löi läpi New Yorkissa 1912. Uhkapeleihin hurahtaneen ja rikollisuutta tutkineen kirjailijan murhan sytyttämänä kaupungissa alkoi laaja tutkinta liittyen laittomiin uhkapelitapahtumiin ja poliisin korruptioon. Lähes kaikki poliisin kuulemat gangsterit, avunantajat ja todistajat olivat juutalaisia. Selvisi, että New Yorkin korruptoitunut poliisi oli avustanut juutalaismafiaa murhassa, jotta suuri uhkapelirinki voisi jatkaa toimintaansa julkisuudelta rauhassa. Sekä murhaajat (”Lefty-Louie” Rosenberg ja Harry Horowitz) että korkeinta päätäntävaltaa käyttänyt mafiapomo (William Alberts) olivat kaikki juutalaisia. Kyseessä oli historiallinen tapaus, sillä se paljasti juutalaisen rikollisuuden tiiviin suhteen poliisin johtoon ja poliittiseen eliittiin. Kuviossa ei ollut sinänsä mitään uutta, sillä vastaavaa tapahtui alituiseen Itä-Euroopassa. Aiheesta on kirjoittanut Albert Lindemann kirjassaan Esau’s Tears: Modern Anti-Semitism and the Rise of the Jews: ”1800-luvun Itä-Euroopassa kansalaiset valittivat alituiseen siitä, että juutalaiset valehtelivat viranomaisille auttaakseen muita juutalaisia tekemään petoksia ja muita rikoksia. Esimerkiksi Venäjällä puolueeton tarkkailija totesi, että kaikki tuomarit ’olivat yksimielisiä siitä, että yhtäkään oikeusjuttua ei voitu käsitellä kunnolla, mikäli ne liittyivät juutalaisiin’.” Myös amerikkalainen sosiologi Edward A. Ross on kirjoittanut Itä-Euroopasta Yhdysvaltoihin saapuneista juutalaisista. Rossin haastattelemat amerikkalaispoliisit harmittelivat sitä, etteivät juutalaiset kunnioittaneet tippaakaan ei-juutalaisten säätämiä lakeja ja olivat valmiita rikkomaan niitä koska tahansa. Kaikki puhuivat ”valehtelevista juutalaisista”.

Petoksien ja uhkapelien lisäksi New Yorkin juutalaiset olivat pahamaineisia ihmiskauppiaita, jotka eivät epäröineet myydä edes oman yhteisönsä tyttöjä seksiorjiksi. Hieke lainaa McClure’s Magazine -lehteen kirjoittanutta George Kippe Turneria, joka arvioi jo 1909, että kaksi kolmasosaa New Yorkin huorista oli juutalaisia. Juutalaisten asuinkulmat olivat samalla niin kutsuttuja punaisten lyhtyjen alueita. Yhdysvaltojen juutalaiset aloittivat siis ”uransa” hyljeksittyinä katuvarkaina, huijareina, huorina ja parittajina. Jotain kuitenkin tapahtui, sillä pian heistä kehittyi koko Amerikkaa kuristusotteessa pitävä rikollinen imperiumi. Sarjan ensimmäisessä artikkelissa lainasimme tunnettua juutalaista toimittajaa Rich Cohenia, joka on kirjoittanut etnisten veljiensä rikollisuudesta ylistävän kirjan Tough Jews. Teoksen arvostellut Jewish Post of New York summaa kirjan sisällön:

”1. Kaikki juutalaisgangsterit eivät olleet hienovaraisia valkokaulusrikollisia, vaan joukkoon kuului myös verenhimoisia murhamiehiä.
2. Juutalaiset käytännössä kehittivät järjestäytyneen rikollisuuden.
3. Juutalaiset (rikolliset) olivat ensimmäisiä, jotka kutsuivat itseään ’liikemiehiksi’. Heille lain rikkominen oli bisnestä ja he rakensivat mittavat rikosverkostot: uhkapelejä, prostituutiota, salakuljetusta, kiristystä ja ’suojelurahoja’.
4. Ikävä kyllä juutalaiset olivat Amerikan ensimmäisiä huumekauppiaita!
5. Rikolliset olivat usein ’hyviä juutalaisia’. He kävivät säännöllisesti synagogassa ja puolustivat juutalaisia amerikkalaisilta ’natseilta’ ja antisemitisteiltä.”

Jo ennen suurten rikollissyndikaattien syntyä juutalaiset olivat raivostuttaneet amerikkalaisia jättiluokan korruptioskandaaleilla. Juutalaisen politiikantutkija Benjamin Ginsbergin mukaan ”juutalaiset olivat (…) mukana monissa suurimmissa ja röyhkeimmissä huijauksissa sisällissodan jälkeisessä (Amerikassa)”. Esimakua 1900-luvun tapahtumista tarjosi muun muassa Etelä-Carolinan juutalainen pormestari Franklin J. Moses, jolle annettiin myöhemmin lempinimi ”Juudas”. Moses käytti röyhkeästi poliittista asemaansa hyväkseen ja huijasi veronmaksajilta miljoonia dollareita. Hänet tunnettiin tuhlailevana rehentelijänä, joten ei ole ihme, että juutalaiset historioitsijat ovat sittemmin yrittäneet piilotella Mosesin rodullisia taustoja. Käsittelemme valkokaulusrikollisuutta kuitenkin tarkemmin artikkelisarjan myöhemmissä osissa.

Politiikkaa ja entistä ammattimaisempaa rikollisuutta

Jack Zelig ja Dopey Benny -nimiset juutalaiset kehittivät rikolliskulttuuria entistä ammattimaisemmaksi. He vaativat alamaisiltaan kurinalaisuutta, ja ryhmien toimintaa rahoitettiin yhä useammin esimerkiksi yrityksiä kiristämällä. Tämä osoittautui huomattavasti kannattavammaksi kuin esimerkiksi porttoloiden pyörittäminen ja ilotyttöjen parittaminen. Kieltolaki oli onnenpotku kaikille Yhdysvaltojen rikollisille, mutta harvat käyttivät tilaisuutta yhtä tehokkasti hyväkseen kuin juutalaiset. Detroitissa juutalainen Purple Gang -ryhmä kaupitteli Kanadasta salakuljetettua viinaa. Myös rikollisten paratiisina tunnetussa Chicagossa juutalaisilla oli vahva asema ja vaarallinen maine. Kaupungin tunnetuin juutalaisrikollinen oli nimeltään Morris Eller. Sama ilmiö toistui niin Bostonissa, Iowassa, Minneapolisissa ja käytännössä kaikkialla, missä oli juutalaisyhteisöjä. New Yorkissa kieltolaki nosti valtaan Arnold Rothsteinin. Juutalaista Rothsteinia pidetään myös valtavirtaisessa historiassa modernin järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan isänä. Laittoman viinan ohella hän myi heroiinia ja kokaiinia. Rothstein vei rikollisuuden kaduilta toimistoihin, kunnioitti juutalaisia perinteitä ja tahkoi miljoonia kauppaamalla kuolemaa kansalaisille. Rothsteinin palkkalistoilla olivat historian ehkäpä tunnetuimmat juutalaiset rikolliset, kuten Meyer Lansky, Bugsy Siegel ja Lepke Buchalter. Lansky oli paitsi rikollinen, niin myös piinkova liikemies. Hän järjesti New Yorkin mafiamaailmassa verisen puhdistuksen, joka tunnetaan nykyään ”juutalaisten sotana” (War of the Jews). 1930-luvulle tultaessa Lansky oli muuttanut koko amerikkalaisen järjestäytyneen rikollisuuden rakenteen vastaamaan suuryritysten mallia. Viimeistään Lanskyn myötä juutalaisrikolliset kaappasivat myös Las Vegasin alamaailman haltuunsa. Esimerkiksi maailmankuulu Caesar’s Palace -hotelli rakennettiin juutalaisten Jay Sarnon ja Nate Jacobsonin verirahoilla. Samaan aikaan juutalainen Yasha Katzenberg teki bisnesmatkoja Shanghaihin varmistaakseen, että amerikkalaiset saisivat juuri niin paljon oopiumia kuin tahtoivat.

Arnold Rothstein.

Uudistuneen juutalaisen mafian kauhistuttavimpiin piirteisiin kuului sen aseellinen siipi Murder, Inc. Kyseessä oli nimensä mukaisesti murhaajajärjestö, joka eliminoi kylmäverisesti kaikki juutalaisten rötösherrojen taloudellisen edun tiellä seisseet ihmiset. Rikollissyndikaatin johtajat päättivät kokouksissaan kohteista, minkä jälkeen tappokäskyt välitettiin Murder, Inc. -miehille. Vaikka murhajärjestön toiminta oli kaikkea muuta kuin hengellistä, pitivät palkkatappajat Hieken mukaan tiukasti kiinni juutalaisesta identiteetistä osallistumalla rituaaleihin, puhumalla jiddišiä ja uskomalla juutalaisen kansan yhteiseen kohtaloon. Rikollisuus, geenit ja kansallishenki siis yhdistivät niin uskonnollisia kuin ateistisia juutalaisia. Rabbit toivottivat myös kaidalta polulta poikenneet synagogiin – usein suunnittelemaan seuraavaa ”keikkaa”. Hieken mukaan tämä päti jopa rikollishierarkian pohjamudissa rypeneisiin juutalaisiin, kuten prostituoituihin. Paikallinen synagoga kaiverrutti esimerkiksi muistoplakaatin Murder, Inc. -järjestön perustajiin kuuluneen sarjamurhaaja Bugsy Siegelin kunniaksi tämän kuoltua väkivaltaisesti. Siegel oli juutalaisten perinteiden mukaisesti verkostoitunut tehokkaasti poliitikkojen, näyttelijöiden ja valtamedian kanssa. Murhaajan ympärille on rakennettu lähes pop-tähtien veroinen kultti. ”Uskonnollisten” perinteiden lisäksi juutalaisia yhdisti sionismi. 1940-luvulla Lansky esimerkiksi tapatti asekauppiaan, joka välitti kalustoa Lähi-itään arabeille, jotka yrittivät puolustautua nuoren Israelin murhakoneistoa vastaan. Israelin juutalaisen Haganah-terroristijärjestön aseistuksesta vastannut Yehuda Arazi puolestaan teki kauppaa Murder, Inc. -ryhmän kanssa. Mafiamies Mickey Cohen tunnettiin tulenpalavana sionistina, joka keräsi rahaa terroristijärjestö Irgunille, jonka johtaja Menachem Begin sai myöhemmin veriteoistaan Nobelin rauhanpalkinnon. 1946 Irgun esimerkiksi räjäytti brittien mandaattihallinnon keskuksena toimineen King David -hotellin, murhaten samalla lähes sata ihmistä. Amerikkalaisilla huumedollareilla rahoitettiin myös Deir Yassinin joukkomurhaa, jossa juutalaiset sotilaat teurastivat toistasataa aseetonta palestiinalaista, joista useat olivat naisia ja lapsia.

Meyer Lansky.

Israelilaistutkija Robert Rockawayn mukaan italialaiset saivat yliotteen Yhdysvaltojen huumekaupasta toisen maailmansodan ajaksi, sillä ”antisemitismin” aalto Euroopassa häiritsi oleellisesti juutalaisten päihdekuriirien logistiikkaa. Euroopassa vahvat kansallismieliset liikkeet nousivat Italian ja Saksan kaltaisissa maissa kansan vastalauseena rikollisuudelle, korruptiolle ja köyhyydelle. Kuten edellisessä artikkelissa kirjoitimme, olivat juutalaisten rikollisten kauppaamat huumeet ja perversiot merkittäviä syitä Weimarin Saksan romahtamiselle. Niinpä Euroopan vahvimmat ”fasismin vastustajat” ja vasemmiston epäpoliittiset liittolaiset olivat usein ammattirikollisia. Sama kuvio toistui myös Yhdysvalloissa, jossa rakennettiin 1920- ja 1930 -luvulla kansanliikettä Saksan mallin mukaisesti. Juutalaiset rikollisjärjestöt iskivät raa’asti kansallismielisiä vastaan. Pelätty Murder, Inc. -palkkatappaja Abe Reles totesi, että juutalaiset taistelivat Amerikan kansallissosialisteja vastaan, sillä kansallissosialistit olivat suurin este juutalaisrikollisten ja amerikkalaisen kansan ”lompakon” välillä. Reles totesi, että hänen heimonsa on päättänyt napata ”lompakon”, vaikka sen vuoksi olisi murhattava ihmisiä. Juutalaisten poliittinen terrorismi 1930-luvulla on loistava esimerkki siitä, kuinka ”kunnioitetut” juutalaiset tekivät tiivistä yhteistyötä viheliäisimpien rikollisten serkkujensa kanssa. Kahden amerikkalaispresidentin, Woodrow Wilsonin ja Franklin D. Rooseveltin, neuvonantajana toiminut juutalainen vaikuttaja Stephen Wise otti yhteyttä Meyer Lanskyyn, kun kansallismielinen toiminta alkoi kasvaa Yhdysvalloissa. Wisen käskystä Murder, Inc. -palkkamurhaajat tekivät väkivaltaisia iskuja uutta Saksaa sympatisoineita kansalaisia vastaan.

Murder, Inc.

Valtavirtainen juutalaisyhteisö tukee rikollisuutta

Lanskyn ja Wisen ystävyys on vain yksi esimerkki siitä, kuinka poliittisesti vaikutusvaltainen ja yhteiskunnallisesti ”arvostettu” juutalaisyhteisö ei suinkaan hylännyt rikollista ainesta. Koko juutalainen väestö koki hyötyvänsä rikollisten toiminnasta, joten poliitikkojen yhteistyö murhamiesten kanssa ei herättänyt vastustusta. Kuten artikkelisarjan ensimmäisessä osassa totesimme, juutalaisyhteisössä vaikuttaa voimakas moraalinen kaksijakoisuus: ”ulkopuolisia” saa ja tuleekin kohdella eri tavalla kuin juutalaisia. Tällä tavoin rikollisuus ja muun yhteiskunnan riistäminen perusteltiin moraalisesti. Amerikan juutalaisjärjestöistä kansainvälisesti ehkäpä tunnetuin on Anti-Defamation League (ADL), josta tehty mielenkiintoinen dokumentti Defamation on esitetty jopa Suomen televisiossa. Vaikka dokumentti paljastaa ADL:n surkuhupaisan ja vainoharhaisen puolen, jää järjestön rikollinen puoli pahasti pimentoon. ADL on tehnyt vuosikymmeniä yhteistyötä juutalaisen järjestäytyneen rikollisuuden kanssa sekä toiminut samalla huumekauppiaiden ja kurkunleikkaajien pr-toimistona. ADL:n strategia on yksinkertainen: kaikkia juutalaisia (myös rikollisia) kritisoivia haukutaan julkisesti ”antisemitisteiksi” ja ”natseiksi”, jotta näiden uskottavuus ja elämä saataisiin pilattua. Järjestö perustettiin vuonna 1913 ajamaan juutalaisten asiaan sen jälkeen, kun upporikas juutalainen liikemies Leo Frank tuomittiin 14-vuotiaan työntekijänsä raiskauksesta ja murhasta. ADL on käytännössä yksityinen vakoilujärjestö, joka on varastanut tietoja poliittisista ”vihollisistaan” suoraan poliisilta. Juutalaistaustainen professori Noam Chomsky on kutsunut ryhmää ”yhdeksi Yhdysvaltojen vastenmielisimmistä painostusjärjestöistä”.

Meyer Lansky oli tunnettu ADL:lle antamistaan lahjoituksista. Hänen tyttärensä Mira Lansky Boland oli puolestaan töissä siellä! Muita tunnettuja ADL:lle rahaa lahjoittaneita juutalaisrikollisia ovat esimerkiksi Theodore Silbert, Michael Milken ja Marc Rich. Samaan joukkoon kuului myös Detroitin Purple Gang -johtaja Moe Dalitz. ADL otti mielellään vastaan ihmiskaupasta, huumeista ja murhista revityt dollarit, eikä häpeillyt sitä lainkaan. 1980-luvulla ADL antoi Dalitzille Torch of Liberty -palkinnon. Omilla verkkosivuillaan ADL kuvailee palkinnon tarkoitusta:

”ADL:n Torch of Liberty -palkinto on ollut käytössä jo yli 40 vuotta. Se annetaan ihmisille, jotka ovat tehneet erityisen suurella sydämellä humanitääristä työtä ja joiden elämäntavassa kiteytyvät arvot, joiden pohjalle ADL perustettiin: moninaisuus, kansalaisten välinen harmonia, oikeudenmukaisuus ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen.”

Toisin sanoen maailman tunnetuimman juutalaisjärjestön mukaan palkkamurhat, huumeet ja prostituutio ovat parasta ihmisoikeustyötä. Juutalaisten omistama valtamedia ei koskaan nostanut aiheesta kohua, vaikka ainesta lehtimyyntiä tehostaneille lööpeille olisi ollut. ADL on linkki rikollismaailman ja Amerikan korkeimman poliittisen eliitin välillä. Se on jo vuosikymmenien ajan yhdistänyt Lanskyn ja Dalitzin kaltaiset ihmiset suoraan Valkoiseen taloon. ADL:n yhteistyötä mafian kanssa on helpottanut myös juutalaisjärjestön lämpimät suhteet keskusrikospoliisi FBI:hin. FBI ja ADL järjestivät yhdessä Kathy Ainsworth -nimisen naisen salamurhan 1960-luvulla. Tapauksessa olisi ollut draamaa vaikka kokonaista elokuvaa varten, mutta juutalainen elokuvateollisuus ei ole aiheeseen ymmärrettävistä syistä tarttunut. Ikävä kyllä ADL ei ole yksittäistapaus, vaan rikollinen raha suurten juutalaisjärjestöjen kirstuissa on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. 1980-luvun ehkäpä tunnetuin Wall Streetin saalistaja oli aiemmin mainittu juutalainen huijari nimeltä Michael Milken. Amerikkalainen asianajaja ja kirjailija James B. Stewart on kirjoittanut Milkenistä ja hänen rikoskumppaneistaan kirjassa Den of Thieves. Stewartin mukaan 1980-luvun katalin talousrikollisryhmä, jota ”roskalainojen kuningas” Milken johti, oli kokonaan juutalainen. Kirjailija Albert Lindemannin mukaan jopa 90 % Wall Streetin pahimmista huijareista 1980-luvulla oli juutalaisia. Juutalainen yhteisö ei ole sulkenut Milkeniä ja hänen roistokumppaneitaan ulkopuolelleen. Sen sijaan juutalais- ja sionistijärjestöt ovat riemuiten ottaneet vastaan petoksilla ryövättyjä rahoja Milkeniltä ja hänen kohtalotovereiltaan, kuten Ivan Boeskyltä ja Marc Richiltä. ADL:n lisäksi he ovat rahoittaneet monipuolisesti juutalaisia ryhmiä, tunnetuimpana Jewish Theological Seminarya sekä Birthright Israelia. Lisäksi juutalaisjärjestöt painostavat aktiivisesti Yhdysvaltoja armahtamaan törkeistä rikoksista tuomittuja ”valitun kansan” edustajia. Sionistit onnistuivat esimerkiksi taivuttelemaan presidentti Bill Clintonin armahtamaan Richin. Clintonin päätökseen vaikutti varmasti myös se, että hän sai hämärämiehiltä lahjoituksia presidenttikautensa aikana.

Tohtori M. Raphael Johnsonin artikkeli ”The Judeo-Russian Mafia” kertoo lisää ADL:n roolista rikollisten suojelemisessa. Johnson siteeraa juutalaistaustaisen Robert Friedmanin kirjaa Red Mafiya: How the Russian Mob Has Invaded America ja toteaa:

”Koko ’venäläinen’ mafia on poikkeuksetta juutalainen. He ovat käyttäneet tätä hyväkseen kilpenä kaikkea kritiikkiä vastaan. Tämä on mahdollistanut heidän tehokkaan kasvunsa rikollisjärjestönä. (…) ADL:n johdolla juutalaisjärjestöt ympäri maan saavat avokätisiä lahjoituksia järjestäytyneeltä rikollisuudelta, eikä rahojen alkuperä ole kenellekään tuntematon. Toisin sanoen juutalaista järjestäytynyttä rikollisuutta pidetään hyväksyttävänä osana juutalaista yhteisöä. Juutalaisjärjestöt ovat myös menestyksekkäästi painostaneet viranomaisia lopettamaan aiheeseen liittyviä tutkimuksia. Sionisti Michael Chertoffin nimeäminen Kotimaan turvallisuuden johtajaksi takaa sen, että poliisi tulee vastaisuudessakin keskittymään italialaisiin juutalaisen mafian sijaan.”

Red Mafiyan kirjoittaminen kävi Friedmanille kalliiksi. Niin ADL kuin rikollisjohtajat alkoivat uhkailla ja solvata häntä julkisuudessa. Kirjassaan hän paljasti yhteyksiä juutalaisten pankkiirien, mafiamiesten ja poliitikkojen välillä, mikä loi hänelle lukuisia vaikutusvaltaisia vihollisia. Hänet pahoinpideltiin ja ”Venäjän” mafia lupasi maksaa 100 000 dollarin tapporahan hänestä. Friedman kuoli hämärissä olosuhteissa ”trooppiseen verenmyrkytykseen”. Red Mafiya keskittyy amerikanjuutalaisen mafian seuraavaan aaltoon, joka alkoi, kun juutalaisia alkoi muuttaa Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin. Vaikka Neuvostoliitto oli totalitaarinen yhteiskunta, ei korruptoitunut KGB koskaan edes yrittänyt murskata järjestäytynyttä rikollisuutta kokonaan. Vaikka kansalaisia kyyditettiin vankileireille usein pienistäkin rikkeistä, hankki suuri joukko ihmisiä elantonsa rikollisuudella. Kuten arvata saattaa, huomattava osa heistä oli juutalaisia. Viimeisinä vuosikymmeninä koko neuvostotaloutta kannatteli musta pörssi, joka oli kaikkea muuta kuin kommunistinen järjestelmä. Vankileireillä juutalaiset pitivät yhtä ja rakensivat etnisiä verkostoja, joista oli hyötyä myös vapautumisen jälkeen ammattirikollisuralla mustassa pörssissä.

Neuvostoliiton eliitistä tulee uusi amerikkalainen eliitti

Sionistit ovat länsimaissa hellineet myyttiä, jonka mukaan Stalinin myötä Neuvostoliiton poliittisesta järjestelmästä muuttui ”antisemitistinen”. Tällä tavoin on peitelty juutalaisten vastuuta sekä ylivoimaista roolia Venäjän kommunistivallankumouksessa sekä Venäjän, Unkarin ja Puolan poliittisessa elämässä kautta Neuvostoliiton historian. Vaikka Stalinin laajat puhdistukset koskivat usein myös juutalaisia, säilyttivät nämä silti eliittiasemansa. Vankileirit kokeneen Nobel-palkitun kirjailija Alexandr Solženitsynin mukaan juutalaiset olivat jopa leireillä etuoikeutetussa asemassa. Friedmanin onnistui haastatella kirjaansa varten yhtä legendaarisimmista amerikanjuutalaisista rikollisista, Ludwig ”Tarzan” Fainbergia. Nuoruutensa 1960- ja 1970-luvuilla Ukrainassa viettäneen Fainbergin lapsuusmuistot tukevat Solženitsynin kirjoituksia. Friedman kertoo juutalaisnuoren letkeästä elämästä valtamedian ”antisemitistiseksi” kutsumassa kommunistisessa Itä-Euroopassa:

”Fainbergille juutalaisuus merkitsi etuoikeuksia. ’Juutalaiset olivat alueen rikkainta väkeä,’ hän kertoi minulle. ’Juutalaisilla oli autoja, juutalaisilla oli rahaa, juutalaiset elivät mukavissa asunnoissa. Elämämme oli yltäkylläistä. Äidilläni oli kauniita vaatteita ja koruja. Kerran vuodessa matkustimme Odessaan, joka oli ällistyttävän hieno kaupunki leveine katuineen ja kauniine rantoineen. Kaupunki oli täynnä mafiamiehiä ja viihdettä. Sen ilmapiiri oli hyvin juutalainen.”

Fainberg oikealla.

Ukrainasta Brooklyniin muuttanut ”kummisetä” Marat Balagula oli täysin samaa mieltä entisestä kotimaastaan: ”Juutalaiset olivat yleensä maan parhaissa asemissa. He olivat suuria taiteilijoita ja muusikkoja, he olivat upporikkaita.” Kun KGB alkoi kuljettaa suuria juutalaisjoukkoja Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin, olivat siirtolaiset jo rakentaneet valmiit rikollisverkostot entisessä kotimaassaan. Amerikkalaisen alamaailman haltuunotto kävi siis leikiten. Rikollisten pääsyssä Amerikkaan auttoivat tohtori Johnsonin mukaan ADL:n ja Hebrew Aid Societyn kaltaiset järjestöt. Jälleen kerran valtavirtaiset juutalaisjärjestöt avustivat siis ammattirikollisia. Balagula ja tuhannet muut alkoivat välittömästi Yhdysvaltoihin päästyään tehdä bisnestä. Tässä heitä auttoivat Friedmanin mukaan tunnetut ”lailliset” sionistijärjestöt, kuten Hadassah. Israel-aktivistit hyötyivät suuresti rikollisesta rahoituksesta, jonka maahanmuuttajat mahdollistivat. Eikä valtamedia aiheesta tietenkään kirjoittanut. Uusi juutalainen mafia toi maahan oman ”tuomioistuimensa”, ja ”tuomittuja” alettiin teloittaa keskellä kirkasta päivää esimerkiksi Brooklynin kaduilla. Juutalainen mafia saikin pian arvaamattoman ja suorastaan psykopaattisen maineen. Se oli väkivaltaisempi kuin mikään muu ryhmä. Lisäksi se pystyi ostamaan valtaa ja viranomaisia puolelleen rikkaiden juutalaisten lobbausjärjestöjen avulla.

Eräs tärkeä linkki alamaailman ja valtavirran välillä oli äärimmäisen rikas sionistirabbi Ronald Greenwald. Hän on tehnyt läheistä yhteistyötä Yhdysvaltojen presidenttien kanssa ja vaatinut esimerkiksi juutalaisvakooja Jonathan Pollardin vapauttamista vankilasta. Friedman kirjoittaa, että rabbi Greenwald kävi jatkuvasti kauppaa mafian kanssa ja käytti suhteitaan poliittiseen eliittiin hyväkseen suojellakseen rikollisia. Nixonin kaudella Greenwald pääsi tärkeään asemaan suunnittelemaan hankkeita, joilla torjuttaisiin ”juutalaisten köyhyyttä”. Asemaansa hyväksi käyttämällä Greenwald kykeni tehokkaasti torjumaan juutalaisiin kohdistettuja talousrikostutkimuksia. Greenwaldin kytkökset mafiaan ovat erittäin kivulias aihe juutalaisille, ja monet ovatkin yrittäneet valehdella ja kiistää rabbin rikollisyhteydet kokonaan. Juutalaiset esimerkiksi syyttävät Greenwaldin hämäräpuuhista avoimesti puhuvia ”antisemitisteiksi”. Aiheesta kirjoittanut Friedman oli kuitenkin itsekin juutalainen, eikä hänen asiantuntemustaan ole syytä epäillä. Jotain Friedmanin uskottavuudesta kertoo jo sekin, että hänet kutsuttiin usein konsultiksi Capitol Hillille, kun lainsäätäjät keskustelivat ”Venäjän mafiasta”. Myös juutalainen ulkoministeri John Kerry on lainannut Friedmania kirjoituksissaan, jotka käsittelevät kansainvälistä rikollisuutta.

Kansainvälinen huumekauppa

Uusi juutalainen mafia levisi pian Yhdysvalloista aina Afrikkaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Länsi-Euroopaan, Itä-Aasiaan ja Etelä-Amerikkaan asti. Ulkomaankauppaa tehostettiin lahjomalla ja ostamalla kokonaisia satamia Yhdysvalloissa. Brooklynin kaltaiset juutalaisasuinalueet säilyttivät kuitenkin asemansa komennon keskuksina. FBI on keskittänyt perinteisesti voimavaransa muihin ryhmiin, kuten italialaisiin ja meksikolaisiin. Laajan kirjan aiheesta kirjoittanut Hervé Ryssen on todennut, että uuden juutalaismafian toimintaympäristö on kansainvälinen, eikä mikään rikollisuuden haara ole sille vieras: suojelurahojen kiristämistä, prostituutiota, huume- ja asekauppaa, laitonta timantti- ja taidekauppaa, palkkamurhia, taloushuijauksia, aseistettuja ryöstöjä, laitonta pornografiaa, uhkapelejä ja paljon muuta. Juutalainen mafia on soluttautunut Wall Streetille ja jopa NHL-jääkiekkoliigaan.
Ryssenin mukaan juutalaisilla on lähes monopoli esimerkiksi ekstaasihuumeen kansainvälisillä markkinoilla. Tärkeimmiltä poliisin haaviin joutuneilta ekstaasin salakuljettajilta on lähes poikkeuksetta löydetty myös Israelin passi. Juutalaiset verkostoituivat Venäjältä Amerikkaan muutettuaan tehokkaasti myös Etelä-Amerikan huumekartellien kanssa, minkä vaikutukset näkyivät nopeasti myös Venäjällä. Pian Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Viipurissa tehtiin suuri huumeratsia, jossa takavarikoitiin tuhat kiloa kolumbialaista kokaiinia. Aineen alkuperä oli Bogotan kaupungissa, jossa bisnestä pyöritti juutalainen nimeltä Elias Cohen. Venäjällä välikätenä toimi Yuval Shemesh -niminen juutalainen. Kokaiinin oli määrä päätyä Hollantiin israelilaiselle rikollisryhmälle, jota johti syvästi uskonnollinen Jacob Korakin, jota ei päältä päin olisi voinut rikollisjohtajaksi uskoa. Jälleen kerran ”kunnioitettu” uskonnollinen juutalaisyhteisö oli erottamaton osa rikollista ja etnisesti järjestäytynyttä verkostoa.

Kartellit voivat pakottaa kenet tahansa huumeita salakuljettaviksi “muuleiksi”.

Viime tammikuussa Brooklynissä tuomittiin juutalaisia rikollisjengiläisiä vuosiksi vankilaan huumekaupoista. Kivenkovina uskonnollisina juutalaisina Edward Sorinin johtamat jengiläiset eivät poliisin mukaan myyneet aineita koskaan sapattina. Yhdysvalloissa New Yorkin juutalaiset ovat perinteisesti pesseet kolumbialaisten huumekartellien rahoja timanttimarkkinoilla; tunnettuja tuomittuja ovat esimerkiksi rabbi Yosef Crozer ja kultakauppias Avraham Sharir. He olivat paitsi ortodoksijuutalaisia uskonnollisia auktoriteetteja, niin myös verenhimoisen Cali-huumekartellin yhteistyökumppaneita. Yhdysvallat puhuu ”huumeiden vastaisesta sodasta” ja perustelee iskujaan arabimaihin ja Etelä-Amerikkaan näissä käydyn huumekaupan vuoksi. Mikseivät amerikkalaispoliitikot koskaan puhu samaan sävyyn Israelista ja Yhdyvalloissa työskentelevistä juutalaisista rikollisista, joilla on Israelin passi? 1994 israelilaistoimittaja Ben Kapit kirjoitti aiheesta hepreaksi Ma’ariv-nimiseen lehteen:

”Amerikan juutalaiset ja israelilaiset johtavat koru- ja jalokivikauppaa Manhattanilla. (…) 75-80 % kauppiaista on juutalaisia. (…) Suuri osa heistä on uskonnollisia ortodoksijuutalaisia, yleensä hasideja. Joukossa on lisäksi paljon Iranista ja Syyriasta muuttaneita, myös he ovat hyvin uskonnollisia. (…) Sama alue on Yhdysvaltojen merkittävin huumerahojen pesupaikka.”

”Rahanpesua harjoitetaan erityisen paljon erilaisissa juutalaisissa uskonnollisissa instituutioissa, kuten ješiva-kouluissa ja synagogissa. Koska useimmat alueen timanttikauppiaista ovat juutalaisia, on tämä erityisen helppoa ja tehokasta.”

1984 koko New Yorkin vanhin ješiva-koulu paljastui huumekaupan keskukseksi ja muun muassa koulun varajohtaja rabbi Israel Eidelman tuomittiin tapauksesta! Vastaavia skandaaleja on ollut lukemattomia eikä niille näy loppua. Juutalaistaustaisen tohtori David Koskoffin mukaan pian juutalaissiirtolaisten saavuttua Amerikkaan alkoivat murhat ja aseelliset ryöstöt yleistyä timanttipiireissä. Yleensä ryöstöihin syyllistyneet kuuluivat itse timanttimaailman sisäpiiriin.

Juutalaisyhteydet raaistivat myös Etelä-Amerikan jo ennestään brutaalia alamaailmaa. 1980-luvun lopussa israelilainen upseeri Yair Klein matkusti Etelä-Amerikkaan opettamaan huumekartelleille sotilastaktiikoita, jotka Israelin armeija oli määritellyt salassapidettäviksi. Panamassa pahamaineisen huumekauppaa tukeneen sotilasdiktaattori Manuel Noriegan ”oikea käsi” oli juutalainen Mossad-agentti Mikhail Harari. Harari oli kotimaassaan kunnioitettu mies, sillä hänen tiedetään murhauttaneen lukuisia palestiinalaisia vapaustaistelijoita. Israelilaissotilaiden ja kartellien yhteistyö on jatkunut myös 2000-luvulla. Rikollisvaltio Israelin perustaminen teki juutalaisrikollisuudesta vielä huomattavasti vaarallisempaa kuin mitä se oli 1900-luvun alussa. FBI alkoi puhua ”kokaiinikolmiosta”, joka koostui Etelä-Amerikan kartelleista, israelinjuutalaisista rahanpesijöistä sekä venäjänjuutalaisista mafiamiehistä. Viihdeteollisuus ja valtamedia kuitenkin jatkoivat ”venäläismafian” todellisten rodullisten juurien peittelyä. Harvinainen poikkeus tapahtui 1997, kun kanadalainen La Presse kirjoitti uutisartikkelissaan suoraan ”juutalaisesta rikollisliigasta”. Tämä ei tietenkään miellyttänyt ”laillisia” ja ”kunnioitettuja” valtavirran juutalaisjärjestöjä, kuten Canadian Jewish Congressia ja B’nai B’rith Canadaa, jotka iskivät raivoisasti lehteä vastaan ja valittivat ”antisemitismistä”.

Helppoa rahaa holokaustimyytillä

Monet juutalaiset rikolliset ovat todellakin joutuneet kärsimään ”antisemitismistä” – vaikkakin oudohkolla tavalla. Klassinen juutalainen vakuutuspetos suoritetaan maalaamalla hakaristejä ja ”juutalaisvastaisia” iskulauseita kiinteistön seiniin ennen tuhopolttoa. Näin tapetaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla: vakuutusrahojen lisäksi ”antisemitismin” ja ”holokaustin” uhalla ratsastavat juutalaiset painostusjärjestöt saavat lisää poliittista vaikutusvaltaa sekä uskottavuutta. Aina temppu ei kuitenkaan ole onnistunut. Lavastetuista ”viharikoksista” on jaettu tuomioita useille juutalaisille, kuten yhdysvaltalaisille Joel Davisille, Dan Davenportille, Alan Jay Lorenzille sekä Al ja Steve Rubinille. Viime vuosien tunnetuin ”antisemitismiin” liittynyt petosyritys tehtiin Brooklynissa 2012. Lukuisia juutalaisten autoja sytytettiin tuolloin palamaan ja seinille ilmestyi juutalaisvastaisia graffiteja. Poliisi epäili teoista heti ”uusnatseja”, ja sionistiset lobbausryhmät järjestivät suuria marsseja, joissa he syyttivät ei-juutalaisia ”uudesta kristalliyöstä”. Jopa New Yorkin juutalainen pormestari Michael Bloomberg alkoi syyttää kansalaisia ”antisemitismistä”. Kuten kaikki juutalaisuutta kriittisesti tutkineet jo ennalta kuitenkin arvasivat, paljastui koko rikosaalto lopulta vakuutusrahoja himoinneiden juutalaisten tekosiksi. Juutalaiset rikolliset ja heidän asianajajansa yrittävät usein myös madaltaa tuomioita vetoamalla ”holokaustiin” tai syyttämällä viranomaisia ”antisemitismistä”.

Eräs pöyristyttävimmistä esimerkeistä tästä oli ”holokaustista” selvinneen losangelesilaisen kiinteistöhuijari Sam Menlon tapaus. Poliisi ratsasi lukuisista rikoksista epäillyn Menlon omistaman hoitokodin, jolloin selvisi, että potilaat pakotettiin siellä makaamaan sängyissä, jotka olivat täynnä vanhaa virtsaa ja ulostetta. Erään potilaan ulosteentahrimista makuuhaavoista löydettiin matoja. Menlo puolustautui oikeudessa muistuttaen olevansa ”holokaustiselviytyjä”. Hänestä oli naurettavaa, että köyhät ja puolustuskyvyttömät amerikkalaiset vanhukset valittivat ulostetahroista, kun hän itse oli melkein joutunut uuniin. Kun juutalainen asianajaja Alan Mirman tuotiin oikeuden eteen hänen huijattua 92 000 dollaria vanhalta amerikkalaisrouvalta, Mirman puolustautui kertomalla olevansa ”holokaustiselviytyjä”. Koska ”natsit olivat kiduttaneet häntä”, koki hän vanhuksilta ryöstämisen olevan oikeutettua.

Päällikköjen päällikkö

Amerikan juutalaismafian suurin rahasampo on tätä nykyä pörssi, mutta käsittelemme aihetta tarkemmin artikkelisarjan myöhemmissä osissa. Vaikka talousrikokset ovatkin vallanneet alaa, ovat juutalaiset pitäneet kiinni myös perinteistä, kuten prostituutiosta, laittomasta tupakka- ja alkoholikaupasta, viranomaisten lahjonnasta, salakuljetuksesta, autovarkauksista ja asekaupasta. Unohtaa ei myöskään sovi uhkapelejä. Viime vuonna FBI ratsasi kansainvälisesti toimivan juutalaisen Nahmad-Trincher -ryhmän toimitiloja. Juutalaiseen pankkiirisukuun syntyneen Helly Nahmadin joukko järjesti kovan luokan uhkapelitapahtumia, joihin osallistui Yhdysvaltojen rikkaimpia näyttelijöitä, ammattiurheilijoita ja pankkiireja. Poliisin tutkinta liittyi suurempaan rahanpesutapaukseen, johon kietoutui lukuisia yrityksiä ja muun muassa JPMorgan-pankki. Ei ihmekään, että lainvalvojat ovat erittäin turhautuneita juutalaisesta rikollisuudesta. Friedman haastatteli newyorkilaista poliisia, joka valitteli:

”Miksi me olemme alistuneet ulkomaalaisille, jotka voivat tukalan paikan tullen paeta aina Venäjälle tai Israeliin, josta heitä ei luovuteta takaisin? Venäläisgangsterit ovat kertoneet minulle, että he aikovat imeä tämän maan kuiviin. (…) Miten he kykenivät kaivautumaan niin syvälle yhteiskuntaamme? He ovat ulottaneet lonkeronsa sosiaaliturvaan, terveydenhuoltoon ja terveysalan huijauksiin. Miten ihmeessä jouduimme tilanteeseen, jossa kaikki Brooklynin ambulanssipalvelut ovat mafian omistamia? Miksi täällä on niin paljon valelääkäreitä? Mafia on soluttautunut Wall Streetille ja se hallitsee niin sijoitus- kuin kiinteistöhuijaukset. He varastavat kaiken minkä pystyvät.”

Perinteisetkin rikollisuuden alat on viety äärimmäisyyksiin. FBI:n agentit esimerkiksi selvittivät, että aseisiin erikoistunut ”venäläinen” mafiaverkosto kauppasi asiakkailleen pitkän kantaman ohjuksia ja panssarivaunuja. Kun on kyse ”Venäjän mafiasta” ja asekaupasta, on pakko kirjoittaa myös koko mafian kansainvälisestä johtajasta, Semjon Mogilevitšista. Lukijat ehkä jo arvasivatkin, että maailman pelätyin, nykyisin Moskovassa asuva mafiajohtaja on juutalainen. Vaikka eri maiden sotilastiedustelujärjestöt ja poliisit ovat jo kauan seuranneet Mogilevitšin liikkeitä, ei valtamedia ole hänestä juurikaan kirjoittanut. Jo ulkonäkönsä puolesta Mogilevitš voisi olla suoraan Der Stürmer -lehdestä tai Siionin viisaiden pöytäkirjoista. Hänen elämäntyönsä tosin ylittää villeimmätkin niissä julkaistut tekstit. Mogilevitš on äärimmäisen kiusallinen henkilö juutalaisen valtamedian näkökulmasta.

Ensimmäisen kerran hänestä kirjoitettiin lehdissä vasta 1998 (kuuluisan Village Voice -artikkelin toimitti Friedman), vaikka hänen uransa oli jatkunut jo useita vuosikymmeniä. Hänen tärkeimpiä avustajiaan ovat Yhdysvalloissa olleet juutalaiset sarjamurhaajat, kuten Monya Elson ja Vyacheslav Ivankov. Elsonin ja hänen vaimonsa kerrotaan saaneen seksuaalista nautintoa murhaamisesta. Poliisin mukaan Elson vastasi Mogilevitšin rahanpesu- ja prostituutiobisneksistä Yhdysvalloissa. Valkoisten naisten kuljettaminen Euroopasta prostituoiduiksi Israeliin on juutalaiselle Mogilevitšille erityisen rakas ammatti. Tulemme kirjoittamaan Israelin bordelleista lisää myöhemmissä artikkeleissa. Mafiapäällikön rikollisvaltakunta toimii useilla mantereilla. Niin CIA kuin Natokin pitävät Mogilevitšia uhkana kansainväliselle turvallisuudelle. Juutalainen rosvopäällikkö omistaa käytännössä koko Unkarin aseteollisuuden. Lisäksi hän on käynyt laitonta kauppaa ydinteknologialla. Kansainvälinen tiedusteluyhteisö on jo kauan epäillyt, että hänellä voi olla hallussaan ainakin pieniä ydinaseita. Friedmanin mukaan Mogilevitšin toimintaa on etenkin Euroopassa hyvin vaikea tutkia, sillä hän on tehnyt yhteistyösopimuksen sionistisen Saksan valtiollisen tiedustelupalvelu BND:n kanssa. Yhdysvalloissa FBI on valokuvannut Mogilevitšin edustajien tapaamista korkea-arvoisen republikaanipuolueen jäsenen kanssa.

Semjon Mogilevitš, juutalainen “päällikköjen päällikkö”.

Prostituoitujen ja aseiden lisäksi Mogilevitš kauppaa käytännössä kaikkea tuottoisaa öljystä ja osakkeista aina pornoon, alkoholiin, huumeisiin, timantteihin ja varastettuun taiteeseen. Hän on käyttänyt Yhdysvaltojen keskuspankkia maailman suurimmassa rahanpesuoperaatiossa. Tohtori Johnsonin mukaan Israelin tiedustelupalvelu Mossad on suojellut Mogilevitšia hävittämällä poliisin hänestä keräämän rikolliskansion. 1990-luvulla Mogilevitš pakeni Moskovan mafiasotia juutalaisten ”luvattuun maahan”. Kun Yhdysvaltojen oikeusministeriö alkoi tutkia maailman suurimman rikollispomon toimia, syytti Mogilevitš viranomaisia ”antisemitistisestä salaliittoteoriasta”! Kuulostaako tutulta? Valta-asemansa juutalainen ”kummisetä” on varmistanut ammattitappajien yksityisarmeijoillaan, jotka toimivat kaikkialla, missä hänellä on sijoituksia. Hänet pidätettiin Venäjällä 2008 epäiltynä veronkierrosta, mutta hän pääsi taas vapaaksi 2009. Viimeksi Mogilevitšin nimi tuli esille Ukrainan vallankumouksen yhteydessä. Helmikuussa Ukrainan väliaikaiseksi presidentiksi nimettiin sionistien rakastama länsimielinen poliitikko Oleksandr Turtšynov. Presidentti Turtšynov oli WikiLeaksin mukaan tuhonnut muutamia vuosia sitten asiakirjoja, jotka todistivat, että juutalaisella mafiapomolla oli läheiset suhteet Ukrainan entiseen pääministeri Julija Tymošenkoon. Ei ihme, että Turtšynovin seuraajaksi valittiin kovan luokan juutalainen ammattirikollinen, Petro Porošenko.

Juutalainen järjestäytynyt rikollisuus yhdistää siis Kolumbian huumekartellit valkoiseen taloon ja Itä-Euroopan oligarkkeihin. Juutalaismafia kauppasi aseita sionisteille, jotka perustivat kansanmurhan keinoin Israelin valtion. Maailman vaikutusvaltaisimmat juutalaisjärjestöt ovat läpi vuosikymmenien antaneet avoimesti tukea mafialle ja saaneet vastapalvelukseksi huumeilla, murhilla ja prostituoiduilla hankittua rahaa. Kun rikollisia yritetään saada oikeuden eteen, syyttävät juutalaisjärjestöt viranomaisia ”antisemitismistä” ja vetoavat ”holokaustiin”. Edes amerikkalaispresidentit eivät ole säästyneet juutalaismafian kosketukselta. ”Lähi-Idän ainoaksi demokratiaksi” kutsuttu Israel on tarjonnut turvapaikan ja sotilaitaan lukuisille mafiapäälliköille. Silti aiheesta kirjoitetaan lehdissä harvakseltaan. Koskaan ei mainita, että ”Venäjän mafia” on todellisuudessa juutalainen mafia, joka on saanut hyväksynnän toiminnalleen maailman suurimmilta juutalaisyhdistyksiltä sekä juutalaisvaltio Israelilta. Toisin sanoen koko juutalainen yhteisö on esimerkiksi Yhdysvalloissa toiminut järjestäytyneen rikollisuuden infrastruktuurina. Väite on kova, mutta uskottavia vasta-argumentteja sille ei toistaiseksi ole esitetty.

Arvi Pihkala