|
8.
revisionistien
väite:
Amerikkalainen
teloitusasiantuntija Fred Leuchter teki
tieteellisen läpimurron todistaessaan,
että niinsanottuja kaasukammioita
Auschwitzissä ei ollut voitu
käyttää väitettyyn
tarkoitukseensa.
Leuchterin raporttien jälkeen Fred
Leuhteria vastaan on ilkeästi
hyökätty kahdesta syystä: 1)
Hänellä ei ollut insinöörin
tutkintoa kirjoittaessaan uraauurtavat
tutkimuksensa, sekä 2) Zündelin
puolustus maksoi hänelle, joten hänen
katsottiin olevan kallellaan revisionistisen
näkökulman suuntaan.
Totuus on puurossa.
On totta, ettei Leuchterilla ollut sopivaa
oppiarvoa. Jeesus Kristuksellakaan ei ollut
oppiarvoa kristinopissa. Marxilla ei ollut
oppiarvoa marxilaisuudessa.
Sen, mitä Leuchter keksi, voivat todistaa,
ja ovat riippumattomasti todistaneet,
insinöörit joilla on moitteettomat
oppiarvot.
Fred Leuchter oli häntä suositelleen
Warden Bill Armontroutin mukaan mitä
kysytyin teloitusvälineiden asiantuntija
Amerikassa, ennenkuin Holokaust-puolestapuhujat
tuhosivat hänen uransa ja maineensa.
Warden Armontrout todisti vuoden 1988
Zündel-oikeudenkäynnissä,
että Yhdysvalloissa on hänen
tietämänsä mukaan vain yksi
konsultti, joka tuntee kaasukammioiden
rakenteen, käytön ja ylläpidon,
ja hän on Fred Leuchter.
Armontrout kehotti Zündeliä ottamaan
yhteyttä Leuchteriin. (Armontroutin
todistuksen yhteenveto on kirjassa Did Six
Million Really Die? Todistusraportti
kanadalaisessa "väärien uutisten"
oikeudenkäynnissä Ernst
Zündeliä vastaan, 1988, toimittanut
Barbara Kulaszka, sivut 351-353)
Leuchter oli erittäin ammattitaitoinen,
hyvinpalkattu ja kunnioitettu mies alallaan,
kunnes Holokaustin puolestapuhujien ilkeät
hyökkäykset tuhosivat hänen
taloutensa ja maineensa; he näkivät
Leuchterin tutkimustulosten vaarantavan
tuottoisan huijauksensa, joka vuosien ajan toi
heille miljardeja dollareita. Lisäksi
tuomari Thomas oli todennut hänet
päteväksi asiantuntijatodistajaksi
Zündelin oikeudenkäynnin aikana. Kuka
tahansa vakavastiotettava tutkija olisi voinut
todistaa sen tarkistamalla Zündelin vuoden
1988 oikeudenkäynnin pöytäkirjat,
jotka koskivat Leuchterin todistusta.
(Leuchterin todistuksen yhteenveto on kirjassa
Did Six Million Really Die? Todistusraportti
kanadalaisessa "väärien uutisten"
oikeudenkäynnissä Ernst
Zündeliä vastaan, 1988, toimittanut
Barbara Kulaszka, sivut 354-362)
Toinen syytös on, että Zündelin
puolustus maksoi Leuchterille ja siten
hänen löydöksensä ovat
automaattisesti
ëepäilyttäviäí.
Tietenkin Zündelin puolustus maksoi Fred
Leuchterille. Hänet palkattiin
menemään Auschwitziin hyvin
dramaattista, salaista tehtävää
suorittamaan Ernst Zündelin ollessa
oikeudessa Torontossa 1988, taistelemassa
vapautensa ja maineensa puolesta. Ei ollut aikaa
eikä rahaa etsiskellä ketään
muuta. Hän ei ollut
hämärämiesspesialisti, kuten
toistuvasti on väitetty.
Lisäksi Leuchter totesi heti alussa
Zündelille ja hänen lakimiehelleen,
ennenkuin edes meni Auschwitziin, että
uskoi Auschwitzin kaasukammioväitteeseen ja
jos hän löytäisi sille
todisteita, hän kertoisi niin valan
velvoittamana sekä raportissaan.
Zündel palkkasi hänet silti ja
lähetti matkaan, koska hän oli varma
faktoistaan ja luotti Leuchterin ammatilliseen
rehellisyyteen.
Leuchter meni. Hän näki. Hän
palasi hyvin valaistuneena miehenä.
Lue, mitä hänellä oli
sanottavanaan. (Leuchter, Fred A, The Leuchter
Report: The How and the Why. Journal of
Historical Review 9, 1989, sivut 133-139)
Siispä Leuchter sai maksun
työstään. Entä sitten? kuka
maksoi Pressacin tutkimuksista ja kirjasta? Kuka
maksoi Beate Klarsfeldin
säätiöstä? Kuka maksoi
Zündelin tapauksen tutkimuksen
tiivistelmästä kirjassa ëHate on
Trialí (Viha oikeudessa)? (Gabriel
Weinmann ja Conrad Winn, Hate on Trial, Mosaic
Press, Oakville, 1986)
(Ei, ei se jota luulette! Ainakin osittain sen
tekivät kanadalaiset veronmaksajat!)
Kanadan hallitus maksoi tri Hilbergille ja tri
Browningille heidän asiantuntijuudestaan
Holokaustin puolestapuhujien väitteen
tukemisessa. Yksistään Browning sai
melkein 25000 dollaria Ernst Zündeliä
vastaan todistamisestaan -lahjana kanadalaisilta
veronmaksajilta.
Kumoavatko nämä kaksi tosiasiaa, se
että Leuchter sai maksun ja se, että
hänellä ei ollut tarvittavia
kumileimasimia tehdäkseen työn,
tieteelliset havainnot jotka voidaan tarkistaa
ja todistaa? Kun Leuchterilta kysyttiin,
mikä esti jonkun maksusta moittivan
hänen (Leuchterin) tieteellisiä
havaintojaan, Leuchter sanoi
yksinkertaisesti:
"Kuka tahansa, joka tekisi sen, riskeeraisi
ammatillisen asemansa."
Löytyykö insinöörikunnasta
arvossapidettyjä ammattilaisia, jotka ovat
halukkaita astumaan esiin ja toistamaan sen
mitä Leuchter teki? Meidän on vain
odotettava ja nähtävä.
Revisionistin todellisuus on ankea. Juuri nyt
Saksassa tutkija, joka todistaa Leuchterin
havainnot, menettää työpaikkansa
ja joutuu vankilaan. Toinen tapaus on
Lüftlin raportti. Walter Lüftl on
itävaltalainen insinööri. Vuosia
hän oli Itävallan
Insinöörikamarin, kaikkia
itävaltalaisia insinöörejä
edustavan elimen puheenjohtaja. Hän oli
oikeuden hyväksymä asiantuntija, joka
usein kutsuttiin todistamaan teknisissä
asioissa. Hän tarkasti Auschwitzin ja tuli
samanlaisiin johtopäätöksiin kuin
Leuchter. Itävaltalaiset syyttivät
häntä viipymättä rikoksesta,
koska hän oli sanonut parhaan teknisen
näkemyksensä perusteella, että
Auschwitzin ëkaasutuslaitoksetí
olivat huijausta. Tämä aiheutti
hänelle paljon tuskaa. Sen seurauksena
hän erosi paikaltaan. Media oli hurjana.
Useiden vuosien jälkeen valtio luopui
hiljaisesti tapauksesta. Vielä huonommin
kävi nuorelle Germar Rudolfille,
saksalaiselle tiedemiehelle jolla oli loistavat
tutkinnot eikä pienintäkään
huomauttamista suosituksissaan tai
ansioluettelossaan. Hän kirjoitti loistavan
raportin. (Das Rudolf Gutachten, Cromwell Press,
1993) Hänen elämänsä ja
uransa ovat pilalla, samalla kun Browningin
omaisuus kasvoi pilviin asti.
Pelkästään tästä
syystä ei löydy monia ihmisiä,
jotka lähtisivät vapaaehtoisesti
taivaltamaan Auschwitziin omien
tutkimusvälineidensä kanssa.
__________________________
Yhteenvetona:
Kukaan ei kiellä keskitysleirien
olemassaoloa. Ne olivat internointikeskuksia,
joita oli huomattavasti väitettyä
vähemmän. Ne eivät olleet
tappamiskeskuksia.
Tosiasiassa, Time Lifen vangeista kertovan
kirjasarjan mukaan Saksan keskitysleirien
määrä oli alle yksi kuudesosa
USA:n japanilaisille, saksalaisille,
italialaisille sekä sotavangeille
tarkoitettujen leirien
määrästä, ja huomattavasti
pienempi kuin liittoutuneiden raaían
liittolaisen, Stalinin, Gulagin leirien
määrä.
Nämä leirit, kuten Auschwitz,
pitivät sisällään
juutalaisia, monien muiden kansallisuuksien
joukossa. Ne pitivät
sisällään myös rikollisia,
mukaanlukien saksalaisia rikollisia. Niissä
oli maanpettureita, vakoilijoita ja muita, jotka
sabotoivat sotaa käyvää
Saksaa.
Vielä kerran: Ne olivat
internointikeskuksia. Ne EIVT olleet
tappamiskeskuksia.
Kukaan ei jäänyt henkiin Stalinin
tappajaryhmien jäljiltä
Katynissä, ja hyvin harvat jos kukaan
selvisivät hengissä Kolyman
jäisestä haudasta ja monista muista
Stalinin leiristä. Kannattaa toistaa,
että pahamaineinen Holokaust on ainoa
ëkansanmurhaí, jota
eloonjääneet ëtodistavatí
päivittäin.
On surullisen totta, että
kymmeniätuhansia eri kansallisuuksiin
kuuluvia kuoli saksalaisten eri leireissä,
suurelta osin aliravitsemuksen, ahtauden,
puutteellisen hygienian ja lääkkeiden
puutteen takia. Epäilemättä
jotkut kuolivat huonon hoidon takia ja jopa
raakojen vartijoiden julmaan käsittelyyn.
Ihmisluonto on, ja oli, sellainen kuin on, joten
julmuuksia on täytynyt esiintyä.
Kukaan ei kiellä, etteikö
yksittäisiä julmuuksia olisi
tapahtunut. Kuka voi kuvitella, miltä
vartijasta on voinut tuntua ja miten hän on
voinut toimia kuultuaan juuri, että
hänen oma vauvansa oli palanut kuoliaaksi
todellisessa Holokaustissa nimeltä Dresden
- puolustuskyvyttömässä,
strategisesti merkityksettömässä
pakolaisten täyttämässä
kaupungissa? Mitä jos hän juuri sai
selville, että hänen oma
äitinsä oli hautautuneena Hampurin tai
Berliinin raunioihin? Hänellä ei ole
ollut ystävällisiä tunteita
niitä kohtaan, joita piti vihollisinaan.
Niissä olosuhteissa juutalaiset ovat
saattaneet olla korkealla hänen
listallaan.
Nämä kokemukset eivät koskeneet
vain ënatsileirejäí.
Niitä oli myös kymmenillä
miljoonilla ihmisillä Stalinin poliittisten
vankien ja sotavankien leirien saaristossa.
Tämän kohtalon kokivat hollantilaiset
japanilaisten käsissä, britit ja
kanadalaiset Burmassa, Singaporessa ja Hong
Kongissa. Sen kokivat amerikkalaiset
Filippiineillä ja saksalaiset Puolassa,
Tsekkoslovakiassa, Jugoslaviassa ja
Ranskassa.
Ja älkäämme unohtako, että
sen kokivat saksalaiset Saksassa sodan
jälkeen Amerikan armeijan Rheinwiesenin
kuolemanleireillä, joita kanadalainen
kirjailija James Bacque kuvailee kirjassaan
Other Losses (Muut menetykset) ja
äskettäin julkaistun uuden kirjansa Of
Crimes and Mercies (Rikoksista ja armoista)
johdannossa. Bacque väittää,
että liittoutuneiden harkitun politiikan
suorana seurauksena kuoli yhdeksän
miljoonaa saksalaista.
Kaikki nämä kuolemat olivat traagisia
kuolemia. Ne olivat traagisia juutalaisille ja
ne olivat traagisia saksalaisille. Ne olivat
traagisia kaikille, jotka olivat mukana sodassa.
Merkittävää revisionistia tri
Robert Faurissonia lainataksemme: "Puhutaan
sotarikoksista. Sota itsessään on
rikos."
Väite, että oli julmuuksia ja niiden
rinnastaminen sitten kansanmurhaan on
virheellistä ja petosta. Tilastollinen ja
logistinen humpuuki siitä, mistä
ketkäkin juutalaiset joutuivat mihinkin
leiriin, ja miksi ja milloin, dokumentoitiin
kauan sitten Walter Sanningin hyvin
yksityiskohtaisessa kirjassa nimeltä The
Dissolution of European Jewry (Euroopan
juutalaisten hajoaminen).
Holokaustin puolestapuhujien viimeisimmissä
kiemuroissa ja käännöksissä
tanssissaan suuren Holokaust-myytin
ympärillä he haluavat sinun uskovan,
että kuolemanleirit olivat enimmäkseen
idässä (jossa suurimman osan
juutalaisista sanottiin asuneen) ja että
harvat kuolivat vanhan Saksan valtakunnan
alueella - koska salaisuuden pitäminen
olisi ollut helpompaa idässä.
Vau mikä väläys!
Tosiasia on, että kymmeniätuhansia
ihmisiä kuljetettiin sodan lopussa junilla
Puolan Auschwitzistä muihin leireihin
Saksan vanhojen rajojen sisällä -Elie
Wiesel, Sabina Citron ja Anne Frank heidän
joukossaan.
Tämä tehtiin saksalaisten
kustannuksella ja vaivannäöllä.
Sitä tuskin tehtiin jotta heidät olisi
saatu tapetuiksi. Olisi ollut helppoa
jättää heidät kuolemaan
nälkään hylättyihin
keskitysleireihin, kun ihmiset
ryömivät kommunismia karkuun.
Ei ollut mitään saksalaisia
ëkuolemanleirejäí. Piste.
Ihmisiä kuoli jokaisessa sota-ajan
keskitysleirissä lukemattomista
ikävistä syistä, korkea ikä
mukaanlukien.
On kiinnitettävä huomiota vielä
yhteen kohtaan, ja sillä on tekemistä
maailmankuulun Auschwitzin muistolaatan
kanssa.
Vuosikymmenien ajan tässä laatassa
väitettiin, että neljä miljoonaa
ihmistä tapettiin kansanmurhassa
Auschwitzissä. Kuten tri Faurisson esitti,
huhtikuun 3 päivään 1990 asti
tässä muistolaatassa, jonka luo Paavi
ja monien maiden presidentit vietiin, että
he voisivat polvistua olemattomien uhrien
edessä, oli seuraava kaiverrus 19
kielellä:
"Neljä miljoonaa ihmistä kärsi ja
kuoli täällä Natsimurhaajien
käsissä vuosien 1940 ja 1945
välisenä aikana."
Melkein puoli vuosisataa intellektuaaliset
huijarit ja moraalittomat kieroilijat ovat
harkitusti huiputtaneet noin 500000
herkkäuskoista turistia, jotka ovat
vierailleet anti-saksalaisten valheiden ja
kauhujen teemapuistossa Auschwitzissä ja
Birkenaussa - jossa matkaoppaat, kirjat ja
filmit vuosikymmeniä väittivät
kivenkovaan, että kaikki mitä
kävijä näki oli
ëalkuperäisessä
tilassaaní.
Uusi teksti on tällainen: "Olkoon
tämä paikka, jossa Natsit murhasivat
1500000 miestä, naista ja lasta, valtaosa
heistä juutalaisia Euroopan eri maista,
ikuisesti ihmiskunnalle epätoivon ja
varoituksen huuto." (Luc Rozenzweig, Auschwitz,
la Pologne et legÈnocide, (Auschwitz,
Puola ja kansanmurha), Le Monde, 27 tammikuuta
1995, sivu 1)
Miksi lukumääriä oli
pienennetty?
Nyt Holokaustin puolestapuhujat sanovat: "No, ei
se ollut meistä kiinni.
Neuvostoliittolaiset sepittivät ne."
Tämän väitteen mukaan pahat
neuvostoliittolaiset
"...tarkoituksellisesti yliarvioivat
Auschwitz-Birkenaussa kuolleiden ei-juutalaisten
määrän moninkertaisesti.
Kommunismin päättyessä Puolassa
ja entisessä Neuvostoliitossa virkailijat
Auschwitzin museossa ovat tarkasti laskeneet
kuolleiden lukumäärää
täsmäämään
historioitsijoiden arvioiden kanssa, jotka
vuosia ovat väittäneet, että
Auschwitz-Birkenaussa kuoli yhdestä
puoleentoista miljoonaan ihmistä, 80-90 %
heistä juutalaisia." (Simon Wiesenthal
Centerin julkaisema The Breitbard Document)
Selvä, syytetään
venäläisiä ja puolalaisia. Ei
anneta revisionisteille kunniaa siitä,
että luvut kutistuvat ja kutistuvat
tieteellisen tarkastelun suurennuslasin
alla.
Miksi emme vielä kerran katsoisi tri
Faurissonin paljastavaa kaaviota?
Tri Faurisson, tyylilleen uskollisena, tarkkana
tiedemiehenä ja huolellisena tutkijana,
miehenä joka on omantunnontarkasti
rehellinen niin ystäville kuin
vihollisille, kertoo sen mitä toistaiseksi
tiedetään. (Täydellinen selostus
on liitteessä A)
Ylläoleva kaavio tehtiin joulukuussa 1995
vastauksena ilmoitukseen, jonka Jewish
Anti-Defamation League pani New York Timesiin.
Ilmoituksessa kysyttiin: Mitä tapahtui
kateissa oleville juutalaisille?
Tämä on juuri se kysymys jota
revisionistit kysyvät, kysymys jonka takia
heitä on jahdattu, hakattu, syljetty
päälle, mustattu, syytetty, tuomittu,
pantu vankilaan ja jopa tapettu. Miksi on
ërikollistaí haluta
tietää, miksi luvut pienenevät ja
pienenevät - kuten puhkaistu ilmapallo?
Eikö ole hyvä uutinen, pikemminkin
kuin huono uutinen, että miljoonat
eivät kuolleetkaan Auschwitzissä?
Eikö sitä ole syytä iloita?
Tiedämmekö todella koskaan mitä
tapahtui ja miten paljon uhreja oli? Emme,
ellemme voi esittää
kysymyksiä!
Zündelin ryhmän
käynnistämän, hra Gorbatshoville
muutama vuosi sitten suunnatun intensiivisen
kirjoituskampanjan jälkeen
neuvostoliittolaiset lopulta julkistivat
jäljellä olevat Auschwitzin kuolleiden
kirjat, jotka he olivat ottaneet haltuunsa
vuonna 1945.
Yllätys! Arvatkaa mitä?
Niinsanottu ëneljä miljoonaaí,
joka oli tarkistettu 1,5 miljoonaan, on
kutistunut 74000 todistettuun kuolleeseen!
Kaikki tarkasti kirjattuna - nimi,
päivämäärä,
kansallisuus, uskonto, aika ja kuolinsyy!
Saksalainen tutkija Tjudar Rudolf, joka
hallitsee sujuvasti saksaa, englantia, ranskaa,
jiddishiä ja puolaa ja
ymmärtää useimpia slaavilaisia
nimiä ja kieliä, on tunnollisesti
käynyt läpi kaikki nämä
neuvostoliittolaisten Auschwitz-luettelot ja
laskenut kuolleiden juutalaisten
määrän nimen ja uskonnon
perusteella - hyväksyen joukkoon myös
slaavilaistetut nimet.
Lopputulos?
Vähän yli 30000 Auschwitzissä
kuollutta juutalaista.
Tämän on Holokaust-revisionismi saanut
aikaan!
Tämän miehen tietoihin perustuvan
analyysin mukaan, kaiken sen perusteella
mitä tiedämme tänä
päivänä, noin 30000 juutalaista
menetti henkensä Auschwitzissä ja
ympärillä olevilla Auschwitzin
kompleksiin kuuluvilla työleireillä,
pääasiassa sairauksien ja ahtauden
takia.
Tämä on riittävän traaginen
ihmismäärä. Miksi meidän
tarvitsee liioitella? Oikeuttaaksemme jotakin?
Inhottavan vihakampanjan puolen vuosisadan ajan
entistä vihollista vastaan? Hallitusta
vastaan, joka joutui historian lehdille noin 50
vuotta sitten?
Siitä kaikestako tässä on
kysymys?
Vai eikö tarkoituksena ole pikemmin
pitää saksalaiset jatkuvassa
henkisessä, poliittisessa ja
taloudellisessa orjuudessa ja tehdä
heidät alttiiksi kaikille uusille, huonosti
naamioiduille kiristysohjelmille, jotka ovat
pusertaneet heiltä yli 100 miljardia
D-markkaa Holokaustin puolestapuhujille ja
heidän heimonsa jäsenille, laitoksille
ja organisaatioille - unohtamatta Israelin
valtiota? Jota ei edes ollut olemassa
väitettyjen, Natsien tekemiksi oletettujen
rikosten aikaan?
Saksalaisten ja Saksan etnisen
väärinkäytön on loputtava.
Holokaustissa ei ole, eikä ole koskaan
ollutkaan kysymys ylistetystä
ëjuutalaisesta uhriudestaí.
Siinä on kysymys kiristyksestä.
Valtapolitiikasta. Ja rahasta ja kostosta ja
vihasta!
Saksan kansa, josta suurin osa ei ollut
syntynytkään kun toisen maailmansodan
tragedia kohtasi sen maata, on maksanut
valtavia, valtavia korvaussummia
juutalaisvaltiolle ja juutalaisille ihmisille -
monet heistä perillisiä, jotka samalla
tavalla eivät itsekään olleet
vielä syntyneet silloin kun se, mitä
maailma on opetettu sanomaan
ëHolokaustiksií, tapahtui.
Näillä saksalaisilla on oikeus
kaikkiin faktoihin. Holokaustin puolestapuhujat
esittävät röyhkeästi
ëfaktansaí väärin niin,
että ne sopivat heidän
suvaitsemattomaan toimintatapaansa, joka
kohdistuu kaikkiin jotka haluaisivat
kysellä heidän kohtuuttomista,
salamyhkäisistä
menetelmistään ja tavoitteistaan,
joissa käytetään salaisia
agentteja, lahjuskassoja, boikotteja, uhkailuja
ja Holokaust-terrorismia.
Uusien saksalaissukupolvien saattaminen uhreiksi
isoisiensä ja pian iso-isoisiensä
rikoksista, todellisista ja kuvitelluista, ei
ole keino, jolla maailmaan luodaan rauhaa,
suvaitsevaisuutta ja
yhteisymmärrystä.
Ernst Zündel on pöytäkirjan
mukaan sanonut, että eilisen vainotuista on
tullut tämän päivän
vainoojia.
|