|
2.
revisionistien
väite:
Ei ole
todisteita siitä, että Holokaustin
puolestapuhujien ja vahvasti politisoituneen
Hollywoodin teollisuuden kuvailema Holokaust
todella tapahtui.
Revisionistit eivät väitä,
etteivät juutalaiset olisi kärsineet.
He eivät kiistä sitä, että
juutalaiset olivat tosiasiassa ei-toivottuja
Saksassa ja että valtion politiikkana oli
poistaa maasta vahingollisina pidetyt
"loiset".
On aivan totta, että juutalaisia vangittiin
ja kohdeltiin usein julmasti. Heitä
pidettiin vihollisina, aivan kuten meidän
aikanamme Natsit nähdään
asemiinsa kaivautuneen harvainvallan
vihollisina.
Revisionistit väittävät,
että ei ollut valtion politiikkaa joka
olisi vaatinut juutalaisten tai
minkään muunkaan vähemmistön
joukkotuhoamista. Liittoutuneet kuulustelivat
riippumattomasti ja yksitellen, samoilla
kysymyksillä, 26000 kansallissosialistisen
hallinnon virkailijaa heti Saksan
häviön jälkeen. Jotkut ihmiset
saattoivat ajatella valehtelevansa muiden
syyllisyydestä parantaakseen omaa
asemaansa.
Yksikään saksalainen virkailija ei
kertonut tuntevansa sellaista ohjelmaa. Kaikki
sanoivat kuulleensa siitä ensi kerran
liittoutuneilta sodan jälkeen.
Tämä viekin meidät asian ytimeen
eli sinne, mistä joukkotuhotarina sai
alkunsa: Rudolf Hessin
ëunnustukseení
Rudolf Hessin tunnustus on uskomattoman
syyllistävä asiakirja. Kaikki paha saa
alkunsa siitä. Tunnustuksen tausta on
tällainen:
Rudolf Hess, Auschwitzin aiempi sodanaikainen
komendantti ëtunnustií aivan
uskomattomia asioita Nürnbergin
oikeudenkäynneissä tässä
paljon käytetyssä ja paljon
siteeratussa ësiakirjassaí
Siitä, miten tunnustus saatiin, saa
hyvän yleiskäsityksen
inhimillisestä näkökulmasta
katsottuna Zundelsiten
Internet-pääkirjoituksesta
ëNuremberg: The Crime that Will Not
Dieí. Kannattaa lukea.
Monet saksalaiset, niin Nürnbergissä
kuin muuallakin missä heitä asetettiin
oikeuden eteen ësotarikoksistaí,
ovat ëtunnustaneetí julmuuksista
pakon edessä tai houkuttelemalla.
Asiakirjat, todistukset ja tunnustukset, joita
Nürnbergissä ja muualla esitettiin,
oli usein tehty ja allekirjoitettu psyykkisen ja
fyysisen kidutuksen jälkeen.
Todisteeksi liittoutuneiden vangitsemien
saksalaisten kidutuksesta kannattaa lukea
ëLegions of Deathí,
englantilaiskirjailija Rupert Butlerin kirja,
joka kuvaa elävästi miten
sodanaikaista keskitysleirin komendanttia Rudolf
Hessiä hakattiin
säälimättömästi ja
huumattiin alkoholilla useiden päivien ajan
ennenkuin hän allekirjoitti kuuluisan
ëtunnustuksensaí, jossa myönsi
Auschwitzin kaasukammioissa tapetun kaksi ja
puoli miljoonaa ihmistä.
Tässä riittää kun toteamme,
että tämä niinsanottu
ëtunnustusí oli kirjoitettu
englanniksi, jota Hess ei puhunut eikä edes
ymmärtänyt. (Butler, Rupert, Legions
of Death, Hamlyn Paperbacks, Great Britain,
1983, sivut 10-12)
Julius Streicher voidaan mainita toisena
saksalaisena virkailijana, jota amerikkalaiset
kuulustelijat kiduttivat raaíasti
ëtunnustuksení puristamiseksi,
kertoi itseään hakatun niin pahasti
että hän menetti 40% kuulostaan.
Häntä pidettiin alastomana
lämmittämättömässä
sellissä ja pakotettiin juomaan
käymälästä. Vartijat
avasivat hänen suunsa tikkujen avulla ja
sylkivät siihen. (Streicher Opens His Case,
London Times, 27 huhtikuuta 1946)
Nämä tiedot poistettiin myöhemmin
Nürnbergin oikeudenkäynnin
pöytäkirjoista tuomioistuimen
puheenjohtajan ja jopa
ëpuolustusasianajajaní luvalla.
Vielä yksi lähde on Simpson van Rhoden
tiedustelukomissio, joka selvitti
yhdysvaltalaisten kuulustelijoiden
käytöstä
Malmedy-Dachau-oikeudenkäyntien aikana.
Tämä komissio raportoi huonosta
kohtelusta ja kidutuksista,
valeoikeudenkäynneistä, pappeina
esiintyneiden huijareiden vastaanottamista
vääristä
ripittäytymisistä, hakkaamisista,
pään peittämisistä hupulla
jne. keinoista, joilla vangit pakotettiin
tunnustamaan. (The Progressive, kirjoittanut
tuomari Edward L. Van Rhoden helmikuussa 1949
otsikolla American Atrocities in Germany eli
amerikkalaisten julmuudet Saksassa).
Tässä on näyte siitä, miten
ëtunnustuksetí rutiininomaisesti
hankittiin:
"Amerikkalaiset tutkijat käyttivät
Dachaussa, Saksassa, USA:laisessa
tuomioistuimessa seuraavia keinoja saadakseen
tunnustuksia:
Hakkaamisia ja kovia potkuja. Hampaiden irti
lyömistä ja leukojen murtamista.
Valeoikeudenkäyntejä.
Yksinäissellejä. Esiintymistä
pappeina. Hyvin pieniä ruoka-annoksia.
Henkistä riistoa. Lupauksia vapauttamisesta
(jos uhri syyllisti vankitovereitaan niin
että liittoutuneiden oikeudenkäynnin
käsikirjoitukset saivat
vahvistusta)...Kahta lukuunottamatta kaikkien
saksalaisten, 139 tarkastamastamme tapauksesta,
kivekset olivat pysyvästi vioittuneet
potkimisen seurauksena." (Did Six Million Really
Die? Todistusraportti kanadalaisessa
"väärien uutisten"
oikeudenkäynnissä Ernst
Zündeliä vastaan, 1988, toimittanut
Barbara Kulaszka, sivut 44-45)
USA:lainen päätuomari Harlan Fiske
Stone sanoi seuraavasti viitatessaan
Nürnbergin oikeudenkäynteihin ja
puhuessaan amerikkalaisesta
pääsyyttäjä Jacksonista.
Lainaus on Viking Pressin julkaisemasta Harlan
Fiske Stonen kirjasta Pillar of the Law.
"Jackson on mennyt pitämään
suurta lynkkausjuhlaansa Nürnbergiin",
hän huomautti. "En välitä
siitä mitä hän tekee Natseille,
mutta minua inhottaa nähdä hänen
teeskentelevän, että hän johtaa
oikeusistuinta ja oikeusprosessia yleisen lain
mukaisesti. Tämä on minun
vanhanaikaisiin ajatuksiini vähän
liian tekopyhää huijausta." (Mason,
Thomas, Harlan Fiske Stone: Pillar of the Law,
Alpheus The Viking Press, sivu 746)
Syyte ei ole totuus. Lehtiotsikko ei ole totuus.
Kidutettu vanki joka ëtunnustaaí ei
voi saada sanojaan muuttumaan totuudeksi.
Tässä on toinen hyvä esimerkki
hyvin dokumentoidusta rikoksesta:
Saksalaisia syytettiin Nürnbergissä
15000 puolalaisen upseerin ja puolalaisen
älymystön edustajan tappamisesta
Katynissa. Neuvostoliittolaiset teloittivat
seitsemän saksalaista upseeria ja sotilasta
oikeudenkäynnin jälkeen, johon
stalinistisyyttäjät olivat tarjonneet
yli 4000 (!) valaehtoista todistajaa ja
tusinoittain ëasiantuntijoitaí ja
ësilminnäkijöitäí.
Vuonna 1989 neuvostojohtaja Gorbatshov
myönsi julkisesti, että Stalinin
hallinto oli vastuussa näistä
puolalaisten joukkomurhista. Eivät
saksalaiset. Amerikan liittolainen - Josef
Stalin - oli antanut
tappomääräyksen!
Niinpä jos Kalifornian korkeimman oikeuden
tuomari Thomas J. Johnson ja Toronton
piirioikeuden tuomari Thomas omahyväisesti
ottivat Holokaustin "oikeudellisesti huomioon",
he perustivat asian helposti saataviin
asiakirjoihin, jotka liittoutuneiden
kiduttajamestarit olivat kiduttamalla ja
pakottamalla puristaneet ulos uhreistaan.
Mitä ëdokumentoituja
todisteitaí ne ovat? Sellainen ei olisi
sallittua missään USA:laisessa tai
kanadalaisessa oikeudessa.
Nürnbergissä ja monissa
myöhemmissä niinsanottuja
ëNatsien sotarikoksiaí
käsittelevissä
oikeudenkäynneissä nämä
menetelmät hyväksyttiin
rutiininomaisesti ja ne olivat poliittisesti ja
ësääntöjení mukaan
hyväksyttäviä.
|