Adrian Salbuchin
Israelin johto näyttää uskovan hetkensä tulleen lähteä sotaan
Irania vastaan. Strategiset, sotilaalliset, diplomaattiset ja poliittiset
olosuhteet näyttäisivät olevan otolliset, kunhan Yhdysvallat saadaan mukaan.
Israelin ja Yhdysvaltojen johtajat tuntuvat olevan samaa mieltä siitä,
että Iran on tuhottava, kuten piti tuhota Irak, Libya ja Afganistan. Eri
mieltä ne ovat kuitenkin siitä, miten asiassa pitäisi edetä. Yhdysvallat
haluaisi lisätä taloudellista ja diplomaattista painetta, höystettynä
peiteoperaatioilla Syyriassa, kunnes Assadin hallitus romahtaa, jonka
jälkeen voitaisiin hoidella Iran. Israel haluaisi hyökätä yhteisrintamana
Iraniin täydellä sotilasmahdilla heti paikalla.
Viime viikon intensiiviset keskustelut päämiehien välillä olivat hyvin
mielenkiintoisia, mutta lopullista päätöstä ei vielä saatu aikaan.
Edellisellä viikolla Israelin presidentti Shimon Peres ja äärioikeistolainen
ulkoministeri Avigdor Lieberman olivat Washingtonissa painostamassa
Yhdysvaltojen johtoa vaatien välittömiä sotatoimia Irania vastaan.
Maanantaina presidentti Barack Obama toivotti Israelin pääministerin
Benjamin Netanyahun tervetulleeksi Valkoiseen Taloon vakuuttaen, että
”Yhdysvallat tulee aina tukemaan Israelia” ja vaikka Yhdysvallat
”tulee estämään Irania hankkimasta ydinasetta”, hän lisäsi vielä, että
”uskomme vielä olevan mahdollista löytää tähän tilanteeseen
diplomaattinen ratkaisu.”
Kahden maan välillä oleva jännitys on ollut korkealla jo pitkään.
Yhdysvaltojen kenraali Martin Dempseyn peräänkuuluttaessa malttia Iranin
suhteen ansaitsi se hänelle herra Netanyahulta syytöksen ”Iranin
palvelija”.
Mitä ikinä lopulta tapahtuukaan, pitää sen tapahtua nopeasti, sillä niin
Israel, Yhdysvallat kuin Englantikin kaikki tietävät, että sadun pojan
tavoin, joka huusi ”Susi” liian monta kertaa, kunnes häntä ei enää uskottu,
eivät hekään voi jatkaa uhittelua ”kaadetaan Iran niiden ydinaseiden
takia” ja olla sitten tekemättä mitään. Edellisen viikon tapaamiset
Yhdysvalloissa olivat erityisen tärkeitä. Presidentti Obama vieraili ties
kuinka monennen kerran Israel-mielisessä AIPACin toimistossa. ”American
Israeli Public Affairs Committee” on erittäin vaikutusvaltainen
Yhdysvaltojen ja Israelin julkisten suhteiden komitea, jolla on sidoksia
politiikkaan, talouteen, pankkeihin, mediaan ja jopa asevoimiin. Toisinaan
vaikuttaa jopa siltä, että monimutkainen sionistijärjestöjen verkosto, ja
AIPAC osana sitä, hallitsee koko maata. AIPAC on juuri se kanava, jonka
kautta Israel määrätietoisesti painostaa Yhdysvaltain hallitusta toimimaan
sen tahdon ja toiveiden mukaisesti.
Jokainen, joka rohkenee arvostella AIPACia, saa tuta sen hirmuisen vallan
ja yllensä antisemitistin leiman, mikä on pahinta mitä voi tapahtua
vaikutusvaltaisessa tai näkyvässä asemassa olevalle Yhdysvalloissa.
Tällaisia Israelin huomion kohteeksi joutuneita ja antisemitismistä
syytettyjä ovat olleet presidentti Jimmy Carter, hänen neuvonantajansa
Zbigniew Brzezinski sekä akateemikot Stephen Walt Harvardin yliopistosta ja
John Mearsheimer Chicagon yliopistosta. Presidentti Carter kirjoitti vuonna
2006 kirjan: ”Palestine: Peace not apartheid” (ei suomennettu),
jossa toi korostetusti esiin räikeät rotuerottelun yhteneväisyydet Israelin
tämän päivän etnisissä puhdistuksissa Palestiinassa ja Etelä-Afrikan toimet
apartheidin aikaan. Sen takia hän joutui AIPACin tähtäimeen.
Vuonna 2007 professorit Walt ja Mearsheimer julkaisivat kirjan: ”The
Israel Lobby and US Foreign Policy”, jossa keskityttiin AIPACin
tapaisten Israel-mielisten järjestöjen suureen vaikutusvaltaan Yhdysvaltojen
ulkopolitiikassa. Siitä he ansaitsivat Israelin raivon. He kuvailivat
Israelin ”Lobbya” ”etujärjestöjen kimppuna, jonka ainoana tarkoituksena
on rohkaista ja painostaa Yhdysvaltain hallitusta ja kansalaisia avustamaan
Israelia ja sen hallituksen tavoitteita materiaalisin avuin sekä
vaikutusvaltaisilla yksilöillä, joiden tärkein päämäärä on näiden
tavoitteiden saavuttaminen.” Tähän he lisäsivät vielä näiden
järjestöjen liittoumalla olevan erittäin paljon vaikutusvaltaa korkeimpia
portaita myöden. Heidän mukaansa ”AIPACilla on kirjaimellisesti
kuristusote Yhdysvaltain kongressista johtuen sen kyvystä palkita sen tahtoa
toteuttavia lainsäätäjiä ja rankaista sitä vastustavia.” Vaikka
sionismi on pääasiassa poliittinen ideologia, kirjailijoiden mukaan
suurimman osan tästä Israelin etujärjestöjen liittoumasta muodostavat
juutalaiset amerikkalaiset ja osin kristityt sionistit, mutta on olemassa
paljon amerikanjuutalaisia, jotka eivät ole mukana toiminnassa.
Walt ja Mearsheimer selittävät, ”ettei yksikään etujärjestö ole
pystynyt kääntämään ulkopolitiikkaa kovin kauaksi siitä, mitä kansallinen
etu sanelee. Kuitenkin Israelin etujärjestöt ovat poikkeuksellisen
tehokkaita vakuuttaessaan, että Yhdysvaltojen ja Israelin tavoitteet ovat
tismalleen samat.” Heidän päätelmänsä on, että Israelin Lobbyn saatua
Yhdysvaltojen ulkopolitiikan Lähi-Idässä haluamaansa malliin ”Israelin
viholliset heikkenevät tai kaatuvat, Israel saa vapaat kädet
palestiinalaisten suhteen ja amerikkalaiset hoitavat taistelemisen,
kuolemisen, rakentamisen ja rahoittamisen.”
Viimeisissä keskusteluissa Yhdysvaltojen ja Israelin välillä pääministeri
Netanyahu painotti vielä, että ”Israelilla on oltava kyky puolustaa
itseään, yksin, mitä tahansa uhkaa vastaan.” ja kiitti presidentti
Obamaa sanoistaan AIPACille: ”Israelilla on yksinoikeus tehdä omat
päätöksensä.” Viime maanantain New York Timesin mukaan Israelin johto
tulkitsi tämän tarkoittavan, ettei Yhdysvallat yrittäisi estää Israelin
mahdollista ennalta ehkäisevää iskua.
Onko siis tulossa sota? Toivotaan ettei, mutta taivaanrantaan keräytyy
tummia ja raskaita pilviä. Saattaa olla vain sattumaa, mutta
mielenkiintoisesti viime vuosina Israelin viholliset ovat kaatuneet
Yhdysvaltojen ja Englannin toimesta päivinä, jotka ovat sattuneet
juutalaisten Purim-juhlaan adar-kuun 14. päivän kohdalle. Vanhan testamentin
Esterin kirjan mukaan Purim-juhlalla juhlitaan 75 000 vihollisen teurastusta
koko vanhassa Persiassa (nykyinen Iran!)
Purim osuu länsimaisessa kalenterissa eri kohtaan eri vuosina. Vuonna
1991 se oli maaliskuun 1. päivä (itse asiassa se alkoi 28.02. auringonlaskun
aikaan), mikä sattui olemaan päivä, jolloin Bush I julisti Irakin sodan
voitetuksi. Vuonna 2003 Purim osui maaliskuun 19. päivään, jolloin Bush II
hyökkäsi Irakiin. Viime vuonna se oli jälleen maaliskuun 19. päivä, jolloin
NATO-joukot hyökkäsivät voimalla Libyaan.
Tänä vuonna Purim osui maaliskuun 8. päivään. Mitä silloin sovittiin?
Lähtevätkö Israel ja Yhdysvallat sotaan?
Adrian Salbuchin alkuperäinen artikkeli RT:n sivuilla:
http://rt.com/news/israel-military-strike-iran-957/
